Ranska 2008. Ohjaus: Laurent Cantet. Käsikirjoitus: François Bégaudeau – omasta kirjastaan. Kuvaus: Pierre Milon. Leikkaus: Robin Campillo. Tuottajat: Caroline Benjo, Carole Scotta. Pääosissa: Wei Huang, Esméralda Ouertani, Franck Keïta, Carl Nanor. Kesto: 128 min.
Ensimmäinen ajatus, joka Luokkaa katsellessa hiipii mieleen, on ihmetys siitä, miksi kukaan ylipäätään haluaa opettajaksi tai pedagogiksi. Suomalaisessa koulujärjestelmässä on paljon toivomisen varaa, mutta eiköhän meikäläisissä luokkahuoneissa kuitenkin eletä vähintäänkin potentiaalisen ymmärretyksi tulemisen ilmapiirissä.
Laurent Cantet’n ohjaama Luokka on hätkähdyttävä, neljän seinän sisällä pysyttelevä (siitä originaalinimi Entre les murs) koulukuvaus, jota on mahdoton seurata välinpitämättömästi. Pääosassa luokanvalvojana on elokuvan taustalta löytyvän kohuteoksen kirjoittaja, François Bégaudeau, opettaja hänkin.
Ohjaaja Cantet on puolestaan valikoinut paimenelleen parhaiten sopivan lauman monikulttuurisia pariisilaisnuoria: joukon 14–15-vuotiaita teinejä, joiden oma maailmankuva osuu huonosti yksiin ranskalaisen yhteiskunnan arvojen kanssa. Nämä nuoret eivät ole näyttelijöitä, vaan Cantet'n lähiöworkshopien löytöjä.
Luokkaa voi kuvata opettajan ja oppilaiden yhden lukuvuoden mittaiseksi henkien taistoksi. Sympatiat aaltoilevat puolelta toiselle tilanteiden tuoksinasta riippuen. Luokanvalvojaa käy sääliksi, kun häiriköivät oppilaat tarttuvat opetettavien asioiden sijasta epäolennaisuuksiin.
Nuoret herättävät puolestaan empatiaa monin kerroin köyhillä taustoillaan. Kun kotona ja kaveripiirissä ei puhuta ollenkaan ranskaa, miksi välittää subjunktiivin imperfektistä? Etnisyys on yleiskäsitteenä heikko yhdysside, mutta Luokassa se on omiaan synnyttämään solidaarisuutta.
Toisaalta tämä etnisyys liittyy oleellisesti luokalla olijoiden köyhyyteen: kieliopin korulauseita esittävän opettajan nähdään viime kädessä edustavan banlieun (lähiö) kasvateille vierasta, periranskalaista eliittiä. Tässä mielessä elokuvan suomennos "luokka" tuntuu saavan suorastaan symbolisia merkityksiä.
Vaikka Luokka käsittelee raskaita teemoja, kuten yksittäisten tekojen traagisia, kauaskantoisia tapahtumaketjuja, onnistuu opettajan ja oppilaiden vuorovaikutussuhteesta pulpahtamaan pinnalle myös yllättäviä ilon lähteitä. Järjen tehotonta takomista seuraa aika ajoin jopa häkellyttäviä oivalluksia; niitä herkkiä valonpilkahduksia, joiden varassa François Bégaudeaun kaltaisten pedagogien on päivästä toiseen jaksettava.
Luokka voitti viime keväänä Cannesin filmijuhlien pääpalkinnon, Kultaisen palmun. Sean Pennin johtama jury oli valinnassaan liikuttavan yksimielinen. Elokuvan nähnyt voi kuitenkin perustellusti kysyä, missä määrin Cantet'n koulukuvaus täyttää voittajan kriteerit.
Luokka on intensiivinen ja ärsyttävä, ravisteleva ja yllätyksellinen, mutta kyse on silti enemmän antaumuksellisesta psykodraamasta kuin pitkästä fiktiosta. Tämä toteamus ei kuitenkaan laske tippaakaan Cantet’n meille tarjoaman elämyksen arvoa, ei millään muotoa!
Teksti: Outi Heiskanen