Luokkakokous teki historiaa – "Saimme Turhapuron arviot ja yleisön"

Luokkakokous 6
Julkaistu 02.03.2015 10:33

MTV VIIHDE

Taneli Mustosen ohjaama Luokkakokous teki historiaa ylittämällä ensimmäisenä kotimaisena elokuvana 100 000 katsojan rajan avausviikonloppunaan.

Keskiviikkona 25. helmikuuta ensi-iltaan tullutta Luokkakokousta oli katsonut sunnuntai-iltaan mennessä 121 664 katsojaa. Ennakkonäytökset mukaan laskettuna elokuvalla on koossa 123 393 katsojaa.

Lähtöviikonloppuna elokuvaa esitettiin peräti 126 valkokankaalla eri puolilla Suomea.

– Kyseessä on suomalaisen elokuvahistorian kaikkien aikojen paras kotimaisen elokuvan avaustulos, sanoo elokuvan levitysyhtiö Nordisk Filmin myyntipäällikkö Petri Viljanen.

Vastaava tuottaja Markus Selin vertaa menestystä Uuno Turhapuro -elokuviin.

– Jälleen kerran näimme sen, että elokuva, joka saa yhden tähden arviot, saa viiden tähden yleisön. Saimme siis Turhapuron arviot ja Turhapuron yleisön, Selin kommentoi.

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat