Elämän kriisi-ja muutospaikoissa voi olla hyvä asioita selvittää kirjoittamalla tai maalaamalla. Taidetta voi käyttää terapeuttisena apuvälineenä – maalaamalla voi jopa löytää kadoksissa olleita tunteita.
Luovan kirjoittamisen päämääränä on usein joku kaunokirjallinen tuotos. Päämääriä voi kuitenkin olla myös toisenlaisia: itsetuntemus, ongelman käsittely tai selvyyden saaminen omaan elämään.
– Kirjoitetaan siitä, mitä sisimmässä oikeasti on ja mitä ajattelee, Miisa Jääskeläinen, lehtori Haaga-Helia Ammattikorkeakoulusta Journalismin koulutusohjelmasta, kuvaa.
Jääskeläinen on käynyt myös kirjallisuusterapiaohjaajakoulutuksen. Hän on vetänyt syksyllä 2014 kurssin Luova kirjoittaminen itsetuntemuksen ja elämänhallinnan välineenä, jossa käytettiin kirjallisuusterapeuttisia harjoituksia opiskelumaailmassa.
Ajatukset tulevat näkyviksi
Varsinaisesta terapiasta luovan kirjoittamisen kurssissa ei ollut kyse. Lähinnä tarkoituksena on tutustua omaan itseen. Kirjoittamalla voi lähestyä mieltä vaivaavia asioita, hakea ratkaisua tai pohtia, mitä todella ajattelee jostakin. Elämän kriisi-ja muutospaikoissa voi olla hyvä asioita selvittää kirjoittamalla.
Miten tämän sanon? Sanonko tämän oikein?
Onko tämä nyt tyhmää?
Kirjoittaminen on toisaalta myös vaikeaa. Esimerkiksi kuvataideterapiassa ei välttämättä tarvitse ajatella, mutta kirjoittamisessa on vaikeaa päästää irti mielen höpinästä.
– Ajatukset tulevat näkyviksi, kun ne kirjoitetaan paperille. Ne muotoillaan muotoon, jota voi katsella ulkopuolelta. Kun käytetään luovan kirjoittamisen menetelmiä, teksti saatetaan pukea fiktioon: ei kirjoiteta minuna vaan kehitetään henkilö, jolloin kirjoitus on ikään kuin vähän etäämmällä omasta itsestä, Jääskeläinen kertoo.
Kun tekstiä tuottaa usein, se muuttuu helpommaksi. Jokainen osaa kirjoittaa, mutta motivaatiota ja halua tarvitaan. Jos kirjoittaminen ei kiinnosta, kynään on turha tarttua.
– Kun keräsin kurssin opiskelijoilta itsereflektioaineistoa, monet kirjoittivat, että alussa tuntui tosi vaikealta. Oli vaikeaa kirjoittaa, mitä ajatteli, vaikkei sitä edes tarvitsisi edes lukea kenellekään. Ajatuksen saaminen paperille oli tuskaista.
Tunne täytyy kohdata
Luovia elämäntilanteen tutkimisen tapoja on muitakin. Tunnetaideterapiassa traumoja ja omia ajatuksia yritetään selvitetään maalausten avulla. Selvittäminen tapahtuu tunteiden kautta.
– Maalataan intuitiivisesti tunne tai tila, joka sillä hetkellä on. Etsitään maalauksesta sitä tunnetta, joka oli ennen maalaamista tunnekuuntelun aikana tai maalatessa. Tunteen kautta voidaan päästä kiinni siitä, mihin tapahtumaan maalaus ja tunne liittyvät. Yleensä se johtaa menneisyyteen, lopulta lapsuudesta löytyy tapahtuma, joka ahdistaa edelleen, Anne Grundström, tunnetaideterapian opettaja, kuvaa.
– Terapian edetessä voi joutua jopa perimään, isovanhempiin asti. Esimerkiksi käsittämättömät pelot voivat tulla sodan ajoilta perimän kautta ja ne voivat edelleen vaikuttaa meihin, hän jatkaa.
Tarkoituksena ei ole poistaa pelkoa tai työntää sitä kauas itsestä. Tunne täytyy kohdata.
– Tunnetaan tunne, joka sillä pelottavallakin hetkellä on ollut ja sitä kautta löydetään yhteys tunteeseen liittyvään tapahtumaan. Tunne hyväksytään, annetaan sen olla olemassa. Se on osa itseä. Siinä on mahdollisuus ymmärtää tapahtunut ja kun sen hyväksyy, sen voi tarvittaessa antaa anteeksi. Asia tulee osaksi itseä, eikä sitä vastaan tarvitse enää taistella, Grundström kuvaa.
Värit, kehomuisti ja tunteet
Tunnetaideterapia sekä moderni- ja psykologinen vyöhyketerapia on kehitetty Kairon instituutissa. Kehittäjänä on toiminut rehtori Antti Pietiäinen. Vyöhyketerapiassa ajatellaan, että kehosta löytyy pisteitä, joita painamalla mieleen nousee muistoja menneistä tapahtumista.
– Kun tapahtuma on ollut ahdistava ja traumaattinen eikä tunnetta ole pystytty tuntemaan sillä hetkellä, tunne on jouduttu lukitsemaan kehoon. Jos kilttinä lapsena on oppinut, ettei saa olla vihainen, jokainen padottu viha lukkiutuu kehoon. Kun näitä tapahtumia vastaavia pisteitä painaa, tunne voi vapautua kehosta: raivo nousee hoitopöydällä. Ihmiset ovat kertoneet myös näkevänsä tunteisiin liittyviä värejä samassa tilanteessa. Värit, kehomuisti ja tunteet liittyvät toisiinsa. Tunnekokemukseen liittyvän värin kautta kykenee kohtaamaan tunnetrauman, Grundström selittää.
– Väri on ollut todellinen esimerkiksi pelottavassa tilanteessa. Se on voinut olla huoneen seinän väri. Aivot antavat meille nyt myöhemmin viestin tästä väristä, joka liitetään pelkotilanteeseen ja väri koetaan "vaaraksi".
Tunnetaideterapia etenee kehon tunteiden kuuntelusta maalaamiseen. Maali levitetään ainakin aluksi silmät kiinni.
Ihminen valitsee sokkona värit, joita aikoo maalatessaan käyttää. Grundströmin mukaan ihminen saattaa valita kyllästymiseen asti samaa väriä niin kauan kuin väriin liittyvä trauma on ajankohtainen.
– Väriä lähdetään maalaamaan paperille tietämättä, mitä siihen tulee. Ei haeta muotoja, vaan levitetään väriä paperille ja katsotaan, mitä siihen tulee. Miltä tuntuu, kun sitä tehdään? Maalatessa voi nousta tunne, vaikkei ensin tiedä, mitä se on. Paperille voi tulla hahmoja ja muotoja, jopa tapahtumia. Voimme nähdä ihmeellisiäkin asioita, Grundström kuvailee.
– Joskus alkuhiljentymisen aikana voi mieleen nousta joku kuva tai voi muistaa edellisen yön unen. Silloin lähdetään maalaamaan tätä.
Kun maalaamaansa kuvaa sitten katsoo ja siitä puhuu, mieleen voi muistua tunteita tai tilanteita. Tunnetaideterapeutti ei koskaan tulkitse maalausta, mutta hän voi voi johdatella keskustelua kysymällä, liittyykö maalaus tiettyyn tapahtumaan tai ihmiseen.
– Sitä kautta tunne löytyy. Voi vaikka huomata, että olikin oikeasti vihainen aina silloin, kun isä huusi. Ei voinut sanoa vastaan, vaan kiukku piti niellä. Ei saanut olla vihainen isälle. Tällaista vihaa kun pitää sisällään, tarvitsee energiaa, että viha pysyy sisällä piilossa. Jos tunteita kerää itseensä pahimmillaan koko elämänsä ajan, se kuluttaa hirveästi energia ja väsyttää. Joskus vihaa on niin paljon, ettei lisää mahdu, ja kaikki räjähtää ulos. Kymmeniä vuosia padotut tunteet sairastuttavat kehon pidemmän päälle.