James Bond -fanit ovat haaveilleet Idris Elban esiintyvän seuraavan 007-elokuvan pääroolissa.
People-lehti on jälleen kerran valinnut maailman seksikkäimmän miehen. Tällä kertaa kunniamaininnan ulkonäöstään sai näyttelijä Idris Elba, 46, jonka ura on tällä hetkellä nousukiidossa. Elba on tuttu esimerkiksi Avengers-elokuvasarjan Heimdallin roolista. Elba palkittiin Golden Globe -palkinnolla pääroolistaan Luther-rikossarjassa.
Aikasemmin palkinnon ovat voittaneet muun muassa Adam Levine, Geroge Clooney sekä Channing Tatum. People-lehden haastattelussa Elba kertoo, ettei olisi osannut odottaa tällaista kunniaa.
– Katsoin itseäni peilistä ja mietin näyttäväni aika seksikkäältä tänään. Mutta rehellisesti, se oli vain mukava tunne. Iloinen yllätys ja piristys itsetunnolle.
Idris Elban on myös haaveiltu täyttävän James Bondin saappaat. 007-elokuvasarjan fanit ovat ahkerasti kampanjoineet miehen pääsystä huippuagentin rooliin. Tähti on kuitenkin itse kiistänyt huhut, joiden mukaan hän olisi ottamassa paikan James Bondina.
Uusimmat
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:37
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille – suora lähetys 13.30
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
Lataa lisää