Kallen morsianehdokas Vera ei tunne henkistä yhteyttä hänen ja maajussin välillä.
Maajussille morsian -ohjelmassa rakkautta etsivät maajussit pääsevät tutustumaan puolisoehdokkaisiinsa paremmin Naantalissa ryhmätreffeillä.
Maajussi-Kalle tanssittaa omia morsianehdokkaitaan läpi ryhmätreffien. Hän poistuu hetkeksi sivummalle pitääkseen kahdenkeskisen hetken Veran kanssa. Kalle toteaa Veralle, että oli mukavaa tanssia tämän kanssa ja koki kaksikon löytäneen yhteisen sävelen.
Vera puolestaan tiedustelee Kallelta, mikä tälle on tärkeää parisuhteessa. Kalle pohtii, että sekä henkisen ja fyysisen yhteyden löytäminen on tärkeää. Maajussin mielestä hänellä ja Veralla kemiat olivat kohdanneet tanssilattialla.
Morsianehdokas on kuitenkin asiasta eri mieltä.
– Koska minä olen avoin ja vilpitön ihminen, haluaisin kertoa sinulle rehellisesti, että minä en tunne kemiaa meidän välillä, Vera myöntää.
Vera selittää Kallelle, ettei tunne henkistä yhteyttä kaksikon välillä. Hän kertoo kokevansa, että hän olisi suorastaan eri planeetalta kuin Kalle.
Kalle ei kuitenkaan vaikuta lannistuvan Veran sanoista tai heittävän kirvestä kaivoon. Hän kertoo keskusteluhetken jälkeen kameroille arvostavansa, kuinka hyvin Vera osasi selittää asiansa, vaikka suomi ei ole hänen ykköskielensä.
– Hän on toiselta planeetalta, mutta jos hän on tullut tänne ja haluaisi olla samalta planeetalta, niin jos hänet saisi sopeutumaan tähän planeettaan. Sehän se juttu on, Kalle pohtii.
Vera kertoo omalla tahollaan hymyillen kameroille toivottavansa Kallelle onnea jatkoon. Kalle itse myhäilee muuta.
– On se aikamoinen pakkaus, Kalle summaa.
Katso videolta, kuinka maajussi-Kallen ja Veran keskustelu eteni.