Maajussi-Laurin kotona alastomia mallinukkeja ja irtonaisia rastoja – "Tuo saattaa tulla uniin"

Lauri
Julkaistu 02.10.2017 15:48

MTV VIIHDE

Morsianehdokkaat tutkivat mielenkiinnolla maajussi-Laurin persoonallista kotia ja sisustusta. 

Maajussille morsian -ohjelmassa vietetään farmiviikkoa, jolloin maajussit ovat saaneet kotiinsa vieraikseen kolme valitsemaansa puolisoehdokasta. Maajussit saavat viettää viikon aikana kahdenkeskiset treffit kaikkien puolisoehdokkaidensa kanssa. 

Maajussi-Lauri on kutsunut kotiinsa Savonlinnaan morsianehdokkaansa JutanMarjukan sekä Terhin. Kun he saapuvat Laurin kotitilalle, maajussi päästää naiset tutkimaan hänen taloaan keskenään. Kodista löytyy paljon erikoisia esineitä, joista naiset haluavat päästä keskustelemaan Laurin kanssa, kuten esimerkiksi alastomia mallinuken torsoja ja irtonaisia rastoja, jotka kuuluvat mitä ilmeisemmin isännälle itselleen.

– Pitää päästä kyselemään, onko Lauri itse näiden taideinstallaatioiden takana, Terhi pohtii. 

Terhi naureskelee, että pesemättömissä ikkunoissa olisi selkeästi myös emännälle tekemistä. Kodista löytyy myös muun muassa pieni kasa Laurin ilmeisesti ylimääräisiä hiuksia, sekä mielenkiintoinen taulu yhdessä makuuhuoneessa. 

– On kyllä vähän hämyinen. Toi saattaa tulla uniinkin, morsianehdokkaat miettivät tutkiessaan erikoista taulua. 

Maajussille morsian maanantaisin kello 20 MTV3-kanavalla!