Maajussi-Miia etsii toistamiseen rakkautta Maajussille morsian -ohjelmassa.
Maajussille morsian -ohjelma tulee taas rakkaudennälkäisine maajusseineen. Ohjelmassa kahdeksan eri ikäistä maajussia eri puolilta Suomea on jälleen valmis löytämään rinnalleen rakkauden ja puolison.
Kaudella nähdään myös yksi entuudestaan tuttu kasvo. Kuusamolainen Miia, 41, joka etsi rakkautta myös ohjelman 13. tuotantokaudella vuonna 2020. Tuolloin ohjelman myötä Miia päätyi yhteen valitsemansa sulhasehdokkaan Kimmon kanssa, mutta suhde kariutui noin vuoden seurustelun jälkeen.
Miia pyörittää Kuusamossa yhä lomakylää ja pyrkii olemaan mahdollisimman omavarainen. Hänellä on poroja, lampaita, kanoja ja vuohia, ja hän kalastaa itse omat kalansa. Lomakylässään Miia järjestää vierailleen monenlaista toimintaa.
Viimeksi Maajussille morsian -ohjelmassa rakkaus löytyi, mutta Miia ja Kimmo eivät olleetkaan toisilleen loppuelämän kumppanit.
– Oltiin sitten loppujen lopuksi kuitenkin kauhean erilaisia, Miia kertoo ohjelman jaksossa.
Lue myös: Erään yön pimeinä tunteina maajussi-Ritva, 54, repäisi: "Rakkaudennälkä sai minut mukaan"
Nyt Miia lähtee Maajussille morsian -ohjelmaan samasta syystä kuin ensimmäiselläkin kerralla: löytääkseen loppuelämän rakkauden.
– Voisi sanoa, että olen vähän vielä enemmän vakavin mielin kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin äitini ilmoitti minut tähän ohjelmaan. Nyt oikeasti haluan, se oli oma päätös, eikä minua kukaan muu ilmoittanut tällaisiin.
Miiaa sytyttää mies, joka on luonteeltaan kohtelias ja osaa ajatella muita. Hiljainen ei kuitenkaan saisi olla.
– Minulla menee hermot, että "sano jotakin", maajussi nauraa.
– Tykkään paljon luonnosta, niin se luonnonläheisyys on minulle aika iso juttu. Ei tarvitse olla täysin samanhenkinen, se mitä vaikka harrastaa tai tekee työkseen, ei sillä ole mitään väliä. Se ihmisen luonne ratkaisee sitten minkälainen tyyppi on.
Yksi toive Miialla on hänelle kirjoitettavien kirjeiden suhteen, tai mitä ne voisivat pitää sisällään.
– Tykkään kuunnella musiikkia, niin jos siellä kirjeessä olisi vaikka sinun lempibiisi tai semmoinen mistä tulee persoonallisuutesi, huumorintajusi tai jokin, jos se biisi on muuten vain tärkeä sinulle, niin semmoinen olisi kiva kuunnella.