Maajussille morsiamessa mukana oleva Mikko sai oman tv-sarjan, jossa näytetään maajussin kiireistä arkea.
Ohjelmassa morsiamen löytänyt Maajussi-Mikko, 32, on nuoresta iästään huolimatta toiminut yrittäjänä jo kymmenen vuoden ajan.
– Kävin kaksi vuotta lukiota, mutta se ei ollut minun lajini. Sen jälkeen menin Uudenmaan maaseutuopistoon. Toisena kesänä oli työharjoittelu ja silloin sain ensimmäisen kosketuksen koneurakointiin, Mikko kertoo.
Armeijan ja vuoden töissäolon jälkeen Mikko perusti oman yrityksen vuonna 2005.
– Minulle on ollut selvää pennusta asti, että minusta tulee tilan isäntä. Olen sellainen itseoppinut toimitusjohtaja, mies nauraa.
Työkuviot ovat kasvaneet kuin huomaamatta. Töitä on riittänyt ja siitä Mikko on iloinen. Hänellä ei ole ollut tapana kieltäytyä töistä.
– Yrittäminen tarvitsee luovan hulluuden ja heittäytymisen. Jos minulla olisi ollut pari lasta ja vaimo, niin todennäköisesti minusta ei ikinä olisi tullut yrittäjää. Muistan esimerkiksi hyvin vuoden 2006, jolloin oli hyvä turvekesä. Ajoin kolmeen ja puoleen kuukauteen 1200 tuntia traktorilla, Mikko ihmettelee nyt itsekin.
Käytännössä hän nukkui neljä tuntia ja teki muun ajan töitä. Työmäärä oli jossain vaiheessa tolkuton, mutta nyt se on rauhoittunut.
– Jaanakin on kyllä huomannut sen, että en ole iltaisin katsomassa telkkaria kotona illalla. Aika nuoressa vaiheessa sain niskaani kaiken. Se oli hyvä systeemi. Kun on nuori ja hullu, niin uskaltaa ottaa riskejä elämässä, Mikko toteaa.
Enää hän ei tiedä, mitä toivoa elämäänsä, kun ura on kehittynyt jatkuvasti ja nyt on löytynyt morsiankin vierelle jakamaan arki.
– En uskalla enää haaveilla, kun kaikki haaveet aina pikkuhiljaa toteutuvat. Olen sellainen, että menen vahvasti aina unelmia kohti. Rahanahne ei saa olla, mutta pitää olla ahneutta mennä asioissa eteenpäin. Se on yrittäjyydessä kaiken a ja o, Mikko sanoo jämäkästi.