Maajussi-Pekka, 31, yritti etsiä morsianta Tinderistä, kunnes oma mummo puuttui asiaan: "Hän totesi, että et voi ihastua..."

2:02img
Katso videolta, kuinka Töllötuomareissa kuvaillaan maajussi-Pekkaa.
Julkaistu 10.02.2024 07:02
Toimittajan kuva

Katri Utula

katri.utula@mtv.fi

Porilainen Pekka, 31, on yksi tulevan Maajussille morsian -kauden maajusseista. Neljä vuotta sinkkuna ollut Pekka kyllästyi nykypäivänä deittimaailmaan totaalisesti vuosi sitten.

Porissa sijaitsevalla tilallaan viljaa ja kerääjäkasveja viljelevä Pekka, 31, on neljännen polven viljatilallinen, ja sukutilan isännän pesti on ollut aina Pekalle selkeä tavoite. Hän arvostaa tilan perinteitä ja toivoo tilalle jatkuvuutta ja myös rinnalleen tilan jakajaa.

Sellaista hän on etsimässä Maajussille morsian -ohjelman tulevalla kaudella.

Muutaman vuoden sinkkuna ollut Pekka ei ole löytänyt yrityksistä huolimatta kumppania, vaikka on käyttänyt myös nettideittipalveluita apunaan.

Kahdessa pidemmässä parisuhteessa ollut Pekka toivoo, että kolmas kerta toden sanoo.

– En ole löytänyt kumppania Tinderistä. Mummuni sanoi viisaasti, että et voi ihastua toiseen kuvien ja tekstien perusteella, Pekka kertoo MTV Uutisten haastattelussa.

Pekka kertoo, että Tinderin ongelmana ovat jo ne ennakko-odotukset, jotka viestitellessä syntyvät.

– Kun ennakko-odotukset ja mielikuvat eivät tavatessa sitten täsmääkään, niin ihmisten luonnolliset reaktiot menevät sekaisin, Pekka pohtii.

"En ole deittaillut vuoteen"

Pekan mielestä nettideittailu on saanut koko deittailukulttuurin sekaisin, ja hän päättikin lopettaa treffailun jopa kokonaan.

– En ole vuoteen ollut deiteillä, ja voin sanoa, että on ollut elämäni rauhallisin vuosi, Pekka hymähtää.

maajussille_morsian_S17_esittely_Pekka_03 (1)

Perheestä haaveileva porilainen viljatilallinen Pekka, 31, on yksi tämän vuoden maajusseista.

Pekka ei itse ilmoittautunut mukaan Maajussille morsian -ohjelmaankaan, vaan siitä huolehti tuttavapiiri.

– Koulukaveri kertoi, että hän aikoo ilmoittaa minut, ja totesin vain, että mene jonon jatkoksi, sillä olin kuullut saman lauseen muiltakin. Sitten hän perkule meni ja ilmoitti minut!

Lue lisää: Omat vanhemmat ilmoittivat Jennin Maajussille morsian -ohjelmaan: "Ovat epätoivoisia, ettei löydy miestä"

Hetken tilannetta sulateltuaan Pekka tuumasi, että päätös lähteä ohjelmaan mukaan saattaakin olla erittäin hyvä asia.

– Jos kaikki menee hyvin, tämä on elämäni paras päätös.

Haaveissa idyllinen maalaisperhe

Pekka kertoo, että hänestä saisi omistautuvan, luottavaisen ja melko normaalin "jannun", joka saattaa vaikuttaa aluksi hiljaiselta ja rauhalliselta, mutta kun kiinnostuksen kohteet täsmäävät, juttua kuulemma riittää.

Hän itse toivoo löytävänsä huomaavaisen ja huumorintajuisen kumppanin, jolla olisi samanlaisia mielenkiinnon kohteita ja joka osaisi arvostaa tilan historiaa ja perinteitä. 

Pekka toivoo tulevaisuudessa myös perhettä.

– Kaipaan sellaista idyllistä maalaiselämää: iso perhe, iso piha ja koira matkassa mukana.

Tilan töiden ohella Pekka tekee asiantuntijatöitä maatalouden alalla. 

Lue lisää: Töllötuomarit antavat arvionsa uusista maajusseista – yksi osallistujista on tuttu Sohvaperunat-ohjelmasta

Vapaa-ajalla Pekka pitää urheilusta ja harrastaa frisbee-golfia ja uimista. Myös 3D-tulostamisesta on tullut uusi mielenkiinnonkohde.

– Viimeksi tulostin kuulokkeille telineen, ja olen tehnyt kaikenlaisia rasioita johdoille ja tukitelineitä sekä pienoismalleja, mutta pyrin suunnittelemaan haastavampia tuotoksia.

Mukana kuusi miestä, kaksi naista

Maajussille morsian -ohjelman seitsemännentoista kauden esittelyjaksossa tavataan kahdeksan rohkeaa, ikähaarukaltaan 21-44-vuotiasta miestä ja naista, jotka lähtevät etsimään loppuelämänsä rakkautta. 

maajussille_morsian_S17_kollaasi_01

Tässä ovat uudet maajussit! Kuvassa Pekka (vasemmalla ylh.), Teemu, Jenni, Atso, Samuli (alhaalla vas.), Milla, Harri ja Sami.

Tämänvuotisten maajussien tiloilla nähdään perinteisten maito- liha- ja viljatilojen lisäksi kananmunia, ravihevosia ja tapahtumatuotantoa, ja Suomea kierretään Varsinais-Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle ja sieltä Savoon.

Lue lisää: Tässä ovat uudet Maajussille morsian -osallistujat!

Kaksi naista ja kuusi miestä etsivät kumppania, joka nauttisi maaseudun rauhasta ja tilan arjesta ja haluaisi ehkä myös kehittää tilaa yhdessä maajussin kanssa. Matkalla mukana kulkee juontaja Vappu Pimiä.

Maajussille morsian -sarjan esittelyjakso nähdään ystävänpäivänä MTV3-kanavalla. 

Jos kiinnostuit Pekasta tai jostakin toisesta maajussista, voit lähettää maajusseille kirjeen täällä.

Maajussille morsian -ohjelman esittelyjakso keskiviikkona 14. helmikuuta MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla kello 21.00.

Tuoreimmat aiheesta

Maajussille morsian