Maajussi-Pinja kertoi esittelyvideossaan, ettei halua omia lapsia – kuvausten aikana mieli muuttui

3:09img
Maajussi-Pinja kertoo ajatustyöstään, joka sai hänet haaveilemaan omista lapsista
Julkaistu 31.10.2023 12:41
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Maajussi-Pinja muutti mielensä sen suhteen, että toivookin jonain päivänä saavansa omia lapsia, mikäli oikea kumppani löytyy rinnalle.

Maajussille morsian -ohjelman sisarsarjassa Maajussille morsian: Kaikki tarinat  on seurattu syksyn mittaan maajussi-Pinjan matkaa hänen etsiessään rakkautta rinnalleen. 

Pinja päätti oman taipaleensa päätteeksi olla valitsematta kumpaakaan puolisoehdokastaan jatkotutustumismielessä, sillä romanttisia tunteita kumpaakaan kohtaan ei syttynyt. 

Alkusyksystä Pinja kertoi MTV Uutisille, että hänen mielestään oli reilumpaa olla valitsematta kumpaakaan, koska ohjelman tarkoituksena ei ollut etsiä uusia kavereita. 

Ohjelman kuvausten päättymisen jälkeen Pinja kertoi sinkkuilleensa rauhassa, eikä hänen suunnitelmissaan ollut tuolloin hetkeen palata deittailemaan. 

– Tottakai toivon, että sen parisuhteen ja elämänkumppanin löytäisin, mutta miten aktiivisesti tässä ehtii ja jaksaa etsiä heti tämän rupeaman jälkeen, niin täytyy vähän katsoa. Ehkä oli kuitenkin niin sydämellä mukana, että vähän vaatii semmoista toipumisaikaa, että olisi sitten tavallaan rehellisesti valmis siihen suhteeseen. 

OMA maajussi-Pinja Maajussille morsian

Maajussi-Pinja ei löytänyt rakkautta Maajussille morsian -ohjelmasta, mutta haaveilee yhä kumppanista – ja nyt myös omista lapsista.

Lue myös: Maajussi-Pinja yllättää treffikumppanit päätöksellään: "Kuuntelen sydäntäni"

Kuvausten aikana Pinjan mieli kuitenkin muuttui merkittävästi yhden suuren asian suhteen. Ohjelman esittelyjaksossa hän kertoi, ettei halua omia lapsia, mutta nyt hän kertoo olevansa asiasta eri kannalla. 

Pinja kertoi päätyneensä ajattelemaan asiasta toisin pitkän ja perinpohjaisen pohdinnan, punniskelun ja ajatustyön tuloksena. Hän oli keskustellut aiheesta muidenkin maajussien kanssa. 

– Tuli semmoinen olo, että se voisi kuitenkin olla sellainen asia, jos löytäisin sopivan kumppanin, niin miksi ei. Kyllä se ehkä, tämä herätti miettimään sitä, että oikean kumppanin kanssa ehkä se perheen perustaminen kuitenkin olisi haaveeni. 

– Olen tosi pitkään ajatellut, että sellainen onni ei kohdalleni tule ja vähän myös ehkä ollut sellaisia parisuhteita, ettei ole ollut mahdollista tai ei vaan ole ollut järkevää miettiäkään lapsia niissä suhteissa.

Pinja arveli asian tulevan mahdollisesti monille katsojille yllätyksenä. Maajussi kertoi myös saaneensa aiheen tiimoilta paljon palautetta katsojilta keväällä esittelyjakson jälkeen, joka ei puolestaan valitettavasti ollut hänelle itselleen positiivinen yllätys.

– Sanotaan näin, että kyllä me elämme sen verran patriarkaalisessa yhteisössä, että naiseen joka sanoo ääneen, ettei ole perheen perustamisesta haaveillut, ei suhtauduta kauhean myönteisesti. Se oli ehkä vähän jopa yllätys minulle. Se on kuitenkin jokaisen henkilökohtainen asia. 

Maajussi muistutti, että kaikille ohjelmaan mukaan lähteville koko prosessi on äärimmäisen henkilökohtainen. Osallistujat ovat mukana omina itsenään, ja vaikka sisällöstä tehdäänkin viihdeohjelmaa, toivoisi Pinja ihmisten muistavan kuitenkin suhtautua heihin – sekä puhua heistä – kunnioittavasti.

– Tämmöisten isojen, elämää mullistavien päätösten takana on kuitenkin yleensä harkittuja asioita. Ainakin kaltaisellani ihmisellä, joka on todella vastuuntuntoinen ja harkitsevainen. 

Tällä hetkellä Pinjalla on elämässään kaksi erityisen tärkeää lasta: siskonsa sekä veljensä pienokaiset, jotka ovat kumpikin Pinjan kummilapsia. Vaikka haave omista lapsista ei toteutuisi, on Pinjalla kuitenkin aina heidät. 

– Jos en omia lapsia koskaan saisi, niin pääsisin tavallaan myös elämään sellaista, ei nyt lapsiperhe-elämää, mutta nauttimaan siitä ja seurata heidän kasvuaan. Koen, että se on kuitenkin sitten vähintään jonkinlainen toteutunut perhe minulle, jos ei muuta. 

Alla olevalta videolta näet maajussi-Pinjan valinnan hetken.

1:13img

Lue myös: Hellyttävä kirje saa maajussi-Pinjan herkistymään kyyneliin: "Selvästikin todella nähnyt vaivaa"

Maajussille morsian MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla maanantaisin klo 20 alkaen.
Maajussille morsian: Kaikki tarinat MTV Katsomossa maanantaisin. 

Tuoreimmat aiheesta

Maajussille morsian