Maajussi-Stefan löysi Tanja-puolisonsa Maajussille morsian -ohjelmasta vuonna 2011. Erikoisella tavalla yhteen päätynyt pariskunta kertoo saaneensa erittäin paljon viestejä vielä pitkään ohjelman päättymisen jälkeen.
VIDEO: Maajussit kautta aikojen lähtivät perinteiselle risteilylle
MTV tapasi Maajussille morsian -ohjelmasta tutut Maajussi-Stefanin ja hänen kumppaninsa Tanjan maajussiristeilyllä keväällä. Pariskunta muisteli aikaansa ohjelmassa hyvänä kokemuksena, vaikka prosessi olikin heidän kohdallaan hieman erikoinen.
Tanja ei ollut aluksi ohjelmassa mukana ollenkaan, sillä hän oli tuolloin vastikään eronnut. Hän pelkäsi, että jos hän osallistuu ohjelmaan, hänen lapsensa joutuvat kiusatuksi. Loppujen lopuksi Tanja kuitenkin päätti, että hän haluaa ottaa yhteyttä Stefaniin.
– Ajattelin, etten halua menettää sitä mahdollisuutta. Olin nähnyt, että hän on niin kivalta vaikuttava tyyppi, niin en halunnut olla kirjoittamatta ollenkaan. Joten ajattelin, että kirjoitan silti, vaikka en halunnut ohjelmaan mukaan.
Tanjan päätös herätti paljon keskustelua jälkikäteen. Monet ihmettelivät, miksi nainen haki mukaan ohjelmaan, jossa ei halua olla mukana. Stefan kertoo, ettei Tanja ollut kuitenkaan ainoa, joka toimi tällä tavalla: monet kirjoittivat miehelle, mutta eivät suostuneet mukaan ohjelmaan.
– Se on vaikeaa, kun näet jonkun tyypin, joka olisi kiinnostava ja kiva, mutta et halua kuitenkaan sitä julkisuusrumbaa, Tanja pohtii.
Tapailua ja salailua
Tanja ja Stefan saivat tavata toisensa ensimmäistä kertaa vasta sitten, kun tuotantoyhtiö antoi sille luvan. Tämä tapahtui farmiviikon jälkeen, kun mukaan valikoituneiden ehdokkaiden joukosta ei löytynyt ketään, jonka kanssa Stefan olisi halunnut aloittaa parisuhteen. Näin ollen hän sai palata takaisin kirjepinolle.
– Saimme nähdä vasta elokuussa ja silloin kun tapasimme, kaikki piti pitää salassa, ettei kukaan saanut tietää, mitä tapahtuu. Ohjelma alkoi pyörimään vasta syyskuussa, ja oikeastaan joulukuuhun asti piti salailla, Tanja muistelee.
Pariskunta ei kuitenkaan ottanut paineita tapailunsa salailemisesta. Heidän mielestään se oli omalla tavallaan jännittävää. Stefan kertoo kuitenkin, että jos tekisi kaiken uudestaan, hän miettisi eri näkökulmista.
– Kyllähän siinä otti pikkuisen riskin aikoinaan. Riski piti ottaa, kyllä se julkisuus aikamoista oli, Stefan kertoo.
Erillään asuva pari tyytyväinen suhteeseensa
Pariskunnan tarina puhuttaa edelleen. Stefan ja Tanja kertovat, että vuosien jälkeen ihmiset muistavat parin erittäin hyvin ja he saavat keskustella aiheesta usein.
Ohjelman loppumisen jälkeen viestejä tuli paljon, varsinkin Stefanille. Tanja koki ajanjakson stressaavana, sillä pariskunnan suhde oli vielä alkutekijöissään ja hän pelkäsi, että yhteydenottojen joukosta Stefan löytää uuden kumppanin.
– Jossain vaiheessa minua vaivasi se, kun ajatteli, että milloin sitä voi olla varmalla pohjalla. Ajatteli, että mitä jos hän löytääkin jonkun paremman, ja vaihtaa lennossa, Tanja muistelee nauraen.
Yhteydenotot ovat nyt loppuneet ja pari elää yhteistä arkeaan rauhassa. He asuvat vielä omissa kodeissaan eri paikkakunnilla: Tanja Porvoossa ja Stefan Liljendalissa. Pariskunta on kokenut järjestelynsä toimivaksi.
– Näemme kuitenkin monta kertaa viikossa. Ehkä se on hyvä niin. Muuten jos asuisi siinä, arki voisi olla erilaista, Tanja miettii.
– Tällä tavalla suhteemme on pysynyt todella hyvänä.