Vuoteen 2018 kuului niin iloisia uutisaiheita, mutta myös surullisia menetyksiä viihdemaailman saralla. Kokosimme yhteen MTV Uutisten vuoden 2018 luetuimmat viihdeuutiset!
Tässä ovat MTV Uutisten vuoden 2018 luetuimmat viihdeuutiset:
1. Rakastuneet Maajussi-morsiamet
Syksyllä MTV3-kanavalla nähdyn Maajussille morsian -ohjelman kulisseissa syttyi yllättävä rakkaustarina, kun maajussi-Maunon ja maajussi-Antti-Jussin morsianehdokkaat Henriikka ja Juulia rakastuivat toisiinsa Naantalin treffiviikonlopun aikana.
Naiset elävät tällä hetkellä onnellisessa parisuhteessa, ja kertoivat lokakuussa MTV Uutisille tunteiden yllättäneen heistä kummankin.
– On tragikoomista, että kumpikin tuli tapaamaan miestä ja sitten löytyikin elämän nainen. Onhan se hämmentävää. Itsekin vähän puulla päähän lyötyjä. Vähän piti sulatella, Juulia muisteli kesän tapahtumia syksyllä.
2. Tanhupallon ensiesiintyminen
Putous-yleisö ja ohjelman katsojat villiintyivät keväällä 2018, kun ohjelman ensimmäisessä jaksossa esiteltiin ohjelman yhdeksännen kauden sketsihahmot.
Vahvimpia reaktioita aiheutti näyttelijä Kiti Kokkosen hahmo Tanhupallo, joka ihastutti alusta asti suloisella viattomuudellaan.
Tanhupallo oli esittelyvuoronsa aluksi pitkään hiljaa, mutta lopulta juttua riitti juontaja Roope Salmiselle.
– Mulla on silleen tieksä niinku kolme poikaystävää: Superhessu, Risto Räppääjä ja Brad Pitt, Tanhupallo kertoi.
– Ja minun ukillani on Alzheimerin tulehdus.
3. Kaaos Huomenta Suomen suorassa lähetyksessä
Näyttelijät Aku Hirviniemi ja Kari-Pekka Toivonen tarjoilivat Huomenta Suomen katsojille hämmentäviä hetkiä ja kunnon naurut maaliskuussa, kun suorassa lähetyksessä käynnistyi yhtäkkiä laskiaispullasota.
Selkkaus sai alkunsa siitä, kun juontaja Ivan Puopolo kertoi käyneensä katsomassa Kaupunginteatterissa katsomassa Mielensäpahoittaja-näytelmän.
Toivonen korjasi Puopoloa ja sanoi, että näytös taisi olla Kansallisteatterissa. Hirviniemi sen sijaan tuohtui Puopolon erheestä.
– Senkin sika! Opettele termit! mies huusi ja heitti juontajaa laskiaispullalla. Hirviniemi sai tuta Puopolon koston vielä haastattelun loppumetreillä.
4. Esko Eerikäisen tyly tuomio lääkäriltä
Radiojuontaja Esko Eerikäinen laittoi elämäntapojaan uusiksi Olet mitä syöt -ohjelmassa lokakuussa. Heti projektin alussa ohjelmaa luotsaava hyvinvointilääkäri Pippa Laukka antoi miehelle huonoja uutisia tämän ruokavaliosta.
Laukka kertoi Eerikäiselle, että tutkimusten mukaan light-limonadin juomisella voi olla yhteys testosteronituotantoon. Testeissä selviää, että litroittain light-colaa viikossa juovan Eerikäisen testosteroniarvot olivat selkeästi matalat. Tieto tuli entiselle Scandinavian Hunks -tanssijalle yllätyksenä.
– Ei tarvitse enempää demonisoida limua. Jos myyt sen minulle niin, että jos vedät limua, sinulla ei enää kohta seiso, voin luvata, että en juo limua enää koskaan, Eerikäinen totesi ohjelmassa.
5. Sannin esiintyminen Linnan juhlien jatkoilla
Vuoden 2018 Linnan juhlien jatkoilla nähtiin vieraiden sekä esiintyjien puolesta todellista tähtisadetta, mutta illan puhuttavimmaksi henkilöksi nousi tänä vuonna pop-artisti Sanni.
Laulaja esitti jatkoilla hittikappaleensa Että mitähän vittua. Somekansan mielestä Sannin valinta Suomen itsenäisyyttä juhlistavaan tilaisuuteen oli sopimaton.
– Käytetään v-sanaa arvokkaan päivän ja juhlan päätteeksi. Ihan osuva biisi, mutta jotain pelisilmää ”taiteelliseen vapauteen” olisi hyvä lisätä, Twitterissä todettiin.
6. Sara Siepin loukkaantuminen Maria Veitolan haastattelussa
Mediapersoona ja vuoden 2011 Miss Suomi Sara Sieppi vieraili Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa elokuussa. Tuolloin häntä haastatteli Maria Veitola.
Sieppi kertoi pian lähetyksen jälkeen olevansa tyytymätön haastatteluun. Somepersoona kertoi blogissaan kokevansa, että hänen ja Veitolan sopimat yksityiskohdat haastattelua koskien eivät toteutuneet lähetyksessä.
Aiheesta nousi kohu, jota Veitola itse ihmetteli.
– Laitoin hänelle vielä lähetyksen jälkeen viestin, jossa kiittelin haastattelusta ja toivotin hänelle hyvää syksyä. Myöhemmin sain häneltä vastaukseksi viestin, jossa hän kertoi, että haastattelusta jäi hänelle huono fiilis. Se tuntui hirveältä, Veitola kertoi elokuussa.
7. Kuinka Anthony Bourdain kuoli
Julkkiskokki Anthony Bourdainin yllättävä kuolema järkytti maailmaa kesäkuussa. Bourdainin ystävä, ranskalaiskokki Eric Ripert, löysi Bourdainin kuolleena hotellihuoneestaan perjantaina 8. kesäkuuta.
Pian CNN:n toimittaja kertoi järkyttyneenä Bourdainin riistäneen oman henkensä hirttäytymällä.
Myös ohjelmiin liittyvät julkistukset kiinnostivat vuonna 2018. Nämä eniten:
1. Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat
Vuoden kiinnostavin julkistus oli syksyn 2018 Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kilpailijoiden paljastaminen.
Parketilla tänä vuonna pyörähtelivät muun muassa Pekka Pouta, Tuure Boelius, Jaana Pelkonen ja Marja Hintikka.
Kilpailun voittivat nyrkkeilijä Edis Tatli ja hänen tanssiopettajansa Katri Mäkinen.
2. Putouksen uudet sketsihahmot
Toiseksi eniten suomalaisia kiinnosti Putouksen yhdeksännen kauden sketsihahmot. Kilpailussa ihastuttivat muun muassa Kiti Kokkosen Tanhupallo, Ernest Lawsonin Ansa Kynttilä sekä Alina Tomnikovin Kikka Vaara.
Kilpailun voitti lopulta Tanhupallo.
3. Uudet maajussit
Kolmanneksi eniten kiinnostivat vuoden 2018 Maajussille morsian -ohjelman uudet maajussit. Maaliskuussa esiteltiin kahdeksan uutta maajussia, jotka olivat valmiit löytämään ohjelman kautta elämänsä rakkauden.
Kahdeksasta ehdokkaasta lopulta mukaan ohjelmaan päätyivät Mauno, Tuomo, Ilmari sekä Antti-Jussi. Nelikosta Tuomo löysi todellisen rakkauden, ja hänen farmiviikkojen päätteeksi valitsemansa Marjo muutti joulun alla tyttärensä kanssa maajussin luokse Rantasalmelle.