Maajussin morsian paljastui hurjapääksi: Aivan täpinöissä

Mikko ja morsiamet Jaana, Päivi ja Heidi.
Mikko ja morsiamet vasemmalta oikealle: Jaana, Päivi ja Heidi.MTV
Julkaistu 30.04.2015 07:05

Oona Ståhlström

oona.stahlstrom@mtv.fi

Maajussille morsian -ohjelman illan jaksossa maajussit vievät treffeille ensimmäisen 

Maajussi-Mikko valitsi ensimmäiseksi treffikumppanikseen Jaanan, jonka hän vei ralliradalle.

Mikon järjestämät treffit eivät olleet kaikkein perinteisimmät, sillä Jaana pääsi ralliauton kyytiin, ja kierroksia ajettiin jopa 180 kilometrin tuntivauhdilla.

– Jaana oli aivan täpinöissä, kun häntä ajelutettiin muutama kierros. Ajattelin, että mahtaako hän pelätä, mutta ei. Jaana tykkäsi touhusta aivan hulluna ja kyyti on kohdillaan siinä rallissa, Mikko intoilee MTV.fille.

– Se lähtö ja eka kierros olivat ihan mahtavia. En muista, koska olisi tuntunut siltä vatsanpohjassa. Pää kesti hyvin, Jaana nauraa jaksossa.

Jaana ja Mikko avaavat treffeillä myös ajatusmaailmaansa toisistaan.

– Oli hienoa, että Jaana avasi treffeillä myös ajatusmaailmaansa minusta. Minullakin on pientä ihastumista hänen suuntaansa. Mutta on siinä pelissä vielä muitakin mukana, Mikko sanoo.

Maajussille morsian MTV3-kanavalla torstaisin klo 20.05.