Maajussin superyllätys – pikakihlat ja yhteenmuutto!

Maajussit 2014
MTV
Julkaistu 02.04.2015 09:19

Oona Ståhlström

oona.stahlstrom@mtv.fi

Maajussille morsian -ohjelman seuraavassa jaksossa pikadeiteille jatkavat neljä maajussia ja kolme maajussia jatkaa kumppanin etsintää Netti-Jusseissa.

Yksi Netti-Jusseissa seikkailevista maajusseista ei kauaa aikaillut, kun sopiva nainen osui kohdalle. 

Kun Kimmo luki Merin kirjeen, ei hänen tarvinnut pahemmin muiden naisten kanssa enää jutella tai tavata näitä.

Kimmo ja Meri tapasivat Maajussille morsian -ohjelmassa ja kihlautuivat helmikuussa 2015.Meri ja Kimmo kihlautuivat helmikuussa 2015. Kuva otettu kihlajaispäivänä.MTV

– Merin kirje kolahti. Siitä tuli käsittämätön tunne. Meillä on samanlaiset perusarvot elämässä. Rehellisyys ja avoimuus ovat tärkeitä, Kimmo kuvailee Meriä.

Kimmo päättikin, että haluaa tavata kirjeen kirjoittaneista vain Merin. Ensimmäiset treffit olivat marraskuun alussa.

– Joulukuun 28. päivä ajelin Kuopioon ja laitoimme Merin tavarat kasaan ja toimme ne minun luokseni. Jo sitä ennen Meri ja hänen 3-vuotiaat kaksoset olivat viettäneet muutamia viikkoja luonani, Kimmo kertoo.

EPS1_KimmoMJM8Kimmo löysi Sen Oikean Maajussille morsian -sarjasta.

Heti tammikuussa Kimmo alkoi puhua kihloihin menosta ja pian Merikin intoili asiasta.

– Menimme kihloihin helmikuun alkupuolella. Se oli yhteinen päätös, onnellinen maajussi kertoo.

Sormukset käytiin ostamassa, kun tytöt olivat hoidossa isovanhempien luona. Samalla parin oli mahdollista juhlistaa suurta tapahtumaa.

– Ostimme sormukset ja avasimme kuohuvan. Kävimme katsomassa Sami Hedbergiä ja nautimme vapaasta, Kimmo sanoo.

Kimmon kihlattu Meri.Kaunis Meri vei Kimmon sydämen.MTV

Molemmille on selvää, että kihloihin ja naimisiin mennään vain kerran. 

– Pieniä ajatuksia häistä on jo, mutta emme vielä tiedä, koska juhlat ovat. Se on meidän päivämme, joten on tärkeää, että juhlat ovat meidän näköiset, Kimmo pohtii.

Merillä on edellisestä suhteesta 3-vuotiaat tyttäret, mutta pariskunnan on tarkoitus kasvattaa perheen kokoa.

– Siitä on ollut puhetta, mutta vielä ei kuitenkaan ole tulossa. Merin tytärten kanssa kaikki on tuntunut luonnoliselta alusta saakka. Tykkään puuhailla heidän kanssaan. Jos heillä on hauskaa, niin tulee itsellekin hyvä mieli, Kimmo tunnelmoi.

Kuinka Kimmon ja Merin rakkaustarina alkoi? Entä millainen nainen Meri on?
Katso illan Netti-Jussit jakso kello 20.05 osoitteessa mtv.fi/maajussillemorsian.

Maajussille morsian MTV3-kanavalla torstaisin klo 20.05. Netti-Jussit alkaa 2.4. kello 20.05 osoitteessa mtv.fi/maajussillemorsian.