Maanantai oli lakkojen juhlaa myös Ranskassa, kun Pariisi seisahtui suurlakkojen vuoksi – ihmiset istuivat ruuhkissa, julkinen liikenne jämähti lähes paikoilleen

2:00img
Video: Macronin kaavailema eläkeuudistus suututtaa työntekijöitä – suurlakot lamauttavat Ranskaa
Julkaistu 09.12.2019 19:09

MTV UUTISET

Ranskan pääkaupungissa Pariisissa istuttiin maanantaina liikenneruuhkissa laajojen lakkojen vuoksi. Monet metrolinjat olivat suljettuina, ja joillakin linjoilla kulki vain muutama juna ruuhka-aikaan.

Vain viidennes TGV-junista oli liikenteessä, ja vaikka lentoja ei peruttu, tiistailta lentoyhtiö Air France on perunut tiistailta neljäsosan maan sisäisistä lennoista ja kymmeneksen lyhyistä kansainvälisistä lennoista.

Lisäksi kaupungissa peruttiin oopperaesityksiä, ja lakot vaikuttivat myös museoiden aukioloihin.

Tästä lakoissa on kyse

Lakkojen taustalla ovat suunnitellut eläkeuudistukset. Ammattiliitot ovat vannoneet jatkavansa taistelua, kunnes presidentti Emmanuel Macron hylkää suunnitelman.

Lakkojen vaikutukset alkoivat jo viime viikolla, ja tuolloin monet ranskalaiset päättivät tehdä töitä kotoa käsin. Tällä viikolla kansan tukea lakolle testataan toden teolla.

Hallitus esittää eläkeuudistussuunnitelmansa yksityiskohdat keskiviikkona. Arvostelijoiden mukaan muutokset pakottaisivat miljoonat ihmiset tekemään töitä pidempään tai hyväksymään leikatut etuudet.

Pariisiin ja muihin kaupunkeihin on kutsuttu koolle suuria mielenosoituksia myös tiistaille.

Lue myös: Ranskan pääministeri aikoo ajaa kiistanalaista eläkeuudistusta eteenpäin – Maassa useiden päivien suurlakot: Kouluja suljettu, satoja lentoja peruttu, metrot eivät kulje

LK Ranska mielenosoitukset

Tuoreimmat aiheesta

Pariisi