Maanteillä ja vesillä surullinen viikonloppu: Mopoautoilija kuoli tuhoisassa ohituksessa Eurassa, hukkuneita ainakin kaksi
Viikonloppu on tuonut surullisia uutisia maanteiltä ja vesiltä. Liikenneonnettomuuksissa on kuollut kaksi ihmistä ja vesillä ainakin kaksi. Lisäksi liikenteessä on sattunut useita vaaratilanteita.
Eurassa Satakunnassa mopoauton matkustaja kuoli ja kuljettaja loukkaantui vakavasti kolarissa myöhään eilisiltana.
Poliisin mukaan henkilöauto oli lähtenyt Harjavallantiellä ohittamaan sen edessä ajanutta mopoautoa, mutta osuikin siihen ja mopoauto kaatui.
Poliisi kertoo, että henkilöauton kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
MTV Uutisten tavoittama poliisi kertoo, että ei tiedota vielä tässä vaiheessa onnettomuudesta enempää.
Tykkimäen huvipuiston kupeessa vakava onnettomuus
Yksi ihminen kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti henkilöauton ulosajossa eilen iltapäivällä Kouvolassa Kymenlaaksossa. Onnettomuus tapahtui Tykkimäen huvipuiston kohdalla.
Kaakkois-Suomen poliisi ei ole kertonut sitä, olivatko molemmat autossa olleet aikuisia.
Lue myös: Tykkimäen huvipuiston kohdalla Kouvolassa raju ulosajo – yksi kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti
Ruissalossa löytyi ruumis rantavedestä
Varsinais-Suomessa Turussa Ruissalon pohjoispuolelta löytyi ihminen elottomana vedestä eilen iltapäivällä.
Merivartioston mukaan vedestä löytynyt todettiin kuolleeksi heti, kun hänet oli saatu tuoduksi rannalle. Hänet oli löydetty noin 15 metrin päässä rannasta.
Merivartiosto ja poliisi eivät kerro toistaiseksi vedestä löytyneen ikää, sukupuolta tai mahdollista onnettomuussyytä.
Onnettomuuspaikka oli eri puolella Ruissaloa kuin missä Ruisrock-festivaali pidetään tänä viikonloppuna.
Mies hukkui Kiiminkijokeen eilen
Myös Pohjois-Pohjanmaalla Oulussa sijaitsevasta Kiiminkijoesta löytyi eilen hukkunut mies.
Oulun poliisi oli saanut ilmoituksen Lukkarintien kohdalla kelluneesta ruumista aamulla.
Pelastuslaitos toi miehen rantaan ja totesi, että hänen pelastamisekseen ei ollut enää mitään tehtävissä.
Lue myös: Mies löytyi jokeen hukkuneena Oulussa
Nuori nainen ajoi humalassa väärään suuntaan moottoritiellä
Kuopiossa sattui tänään liikenteessä paha vaaratilanne, kun nuori nainen ajoi väärään suuntaan moottoritiellä Kuopiossa. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Poliisi tavoitti auton ennen Pitkälahtea ja pysäytti auton huoltamon pihaan.
Pyöräilijät loukkaantuivat törmättyään toisiinsa
Lahdessa Uudenmaankadulla kaksi keski-ikäistä miespyöräilijää törmäsi toisiinsa eilen iltapäivällä.
Hämeen poliisilaitoksen tiedotteen mukaan toinen polkupyöräilijöistä laski pohjoisen suunnasta matkakeskuksen tunnelia kohti ja toinen taas ajoi etelän suunnasta kohti pohjoista. Tunnelin suulla polkupyöräilijät törmäsivät toisiinsa ja kaatuivat. Kumpikin pyöräilijä loukkaantui tilanteessa.
Poliisi selvittää tapahtumien kulkua.
Takaa-ajo Forssassa
Forssassa Lounais-Hämeessä tapahtui viime yönä noin kello 3.30 takaa-ajotilanne, jossa poliisi jäljitti karkuun lähtenyttä moottoripyöräilijää.
Poliisipartio oli valvomassa järjestystä Rantapuistossa, kun se havaitsi Kehräämön suunnasta tulevan kevytmoottoripyörän, jonka kyydissä oli yksi ihminen.
Partion havaittuaan motoristi käänsi ajokkinsa ja lähti pakenemaan poliisia. Väinämöisentiellä kyydissä ollut pääsi pois moottoripyörän päältä ja jatkoi juoksemalla moottoripyörän perässä.
Noin sata metriä ennen Uittotietä paikoin kevyen liikenteen väylää ajanut kuljettaja menetti moottoripyörän hallinnan ja kaatui.
Kuljettajaksi selvisi noin 17-vuotias ajokiellossa oleva mies, joka puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen seulonta-alkometriin.
Moottoripyörän omistaa poliisin mukaan kuljettajan isä, jota tullaan epäilemään ajoneuvon luovuttamisesta kortittomalle kuljettajalle.
Tulipalo tuhosi omakotitalon Tornion keskustassa
Myös tulipalot ja maastopalot ovat työllistäneet pelastajia viikonloppuna.
Tornion keskustassa Laivurinkadulla paloi eilisiltana kaksikerroksinen puinen omakotitalo. Palon syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa.
Lapin pelastuslaitoksen mukaan viereisistä rakennuksista evakuoitiin ihmisiä ja niiden liiketilat tarkastettiin. Palaneessa talossa ei ollut ketään paikalla palon hetkellä.
Alueelle annettiin eilisiltana vaaratiedote palosta aiheutuneen terveydelle vaarallisen savun takia.
Uusimmat
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:28
Leijonilla jännityksen hetket käsillä – Itävalta kurittaa Norjaa
-
19:21
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:50
MM-kisoissa taas käynnissä älyttömät murskajaiset
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
17:28
Saharin perhe palasi raunioituneeseen kotiinsa Gazassa – "He ovat unohtaneet mitä on olla lapsi"
-
Lataa lisää