Maanvyöry Ugandassa – kylä hautautui, ainakin 31 kuollut

Uutiskuvitus 2015
Julkaistu 12.10.2018 10:20

MTV UUTISET – REUTERS

Ainakin 31 ihmistä on kuollut maanvyöryssä Ugandassa. Maanvyöry tapahtui lähellä Ugandan ja Kenian välistä rajaa, Elgon vuoren rinteitä pitkin.

Lue myös: 

Lohduton näky: Maanvyöryn pelätään nielaisseen kymmeniä ihmisiä Filippiineillä, valtava pelastusoperaatio

Maanvyöry osui pieneen kylään tuhoten taloja ja haudaten alleen myös eläimiä, kertoo paikallinen Punainen Risti. Onnettomuuspaikka sijaitsee noin 250 kilometrin päässä maan pääkaupungista Kampalasta.

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan maanvyöryä seurasi rankkasade. Alueella vallitsee sadekausi syyskuusta joulukuuhun.

Samalla alueella tapahtui myös vuonna 2010 tuhoisa maanvyöry, jossa kuoli ainakin 80 ihmistä.

1:28img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat