Määtälle uran neljänneksi paras tulos – Ahonen romahti täysin

2:00img
Julkaistu 01.02.2015 17:53
Toimittajan kuva

Kasperi Kunnas

kasperi.kunnas@mtv.fi

@kaustoFI

Jarkko Määttä oli parhaana suomalaisena 17:s Willingenin HS145-mäkikisassa sunnuntaina.

20-vuotias Määttä on ollut maailmancupissa korkeammalla vain kolmesti. Aineksia oli parempaan, sillä hän oli lupaavasti 11:s avauskierroksen jälkeen hypättyään 139,5 metriä. Toinen hyppy vaikeissa olosuhteissa ei onnistunut samaan malliin, kun hän tuli alas jo 126 metrin viivalla.

Janne Ahonen selviytyi ilahduttavasti toiselle kierrokselle – rimaa hipoen, mutta kuitenkin. Perjantaina niukasti pisteiden ulkopuolelle jäänyt Ahonen oli 29:s ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta toinen hyppy epäonnistui täydellisesti. Ponnistus meni mönkään ja Ahonen pääsi vain 98,5 metriin. Hän oli lopputuloksissa 30:s. Edellisen kerran Ahonen oli maailmancupin pisteillä Rukalla marraskuun lopussa. Rukan jälkeen Ahonen ei ole kilpaillut maailmancupissa.

Kilpailun voitti Saksan Severin Freund, joka säilytti ensimmäisen kierroksen johtoasemansa. Toiseksi sijoittui Norjan Rune Velta, ja palkintopallin täydensi Tshekin Roman Koudelka.

Olli Muotka ja Harri Olli eivät päässeet karsinnasta kilpailuun.

3:00img

Willingenin HS142-mäkikilpailu, lopputulokset:

1.  Severin Freund, Saksa   270,3 pistettä (149,5m-146,0m)
2.  Rune Velta, Norja       269,3 (145,0-143,0)
3.  Roman Koudelka, Tshekki 252,4 (146,0-139,0)
...
17. Jarkko Määttä           216,3 (139,5-126,0)
30. Janne Ahonen            145,4 (129,5-98,5)

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy