Macarena-tanssi oli konservatiiviselle Saudi-Arabialle liikaa, 14-vuotias poika pidätettiin "sopimattomasta käytöksestä"

Vankila
Kuvituskuva.colourbox.com
Julkaistu 23.08.2017 05:55

MTV UUTISET – STT

Saudi-Arabiassa on pidätetty 14-vuotias poika, sillä hän tanssi Macarena-tanssia vilkkaalla kadulla Jeddassa, kertoo . Poikaa syytetään sopimattomasta julkisesta käyttäytymisestä. Vielä ei ole kuitenkaan selvyyttä siitä, onko syyttäjä jo virallisesti nostanut syytteet.

Pojan Macarena-tanssista kuvatusta videosta on tullut sosiaalisessa mediassa äärimmäisen suosittu ja kommenteissa poikaa on kuvailtu sankariksi. Osa kommentoijista on kuvaillut pojan käytöstä moraalittomaksi. BBC:n mukaan pojan kansallisuudesta ei ole tietoa.

Video on luultavasti ensimmäisen kerran julkaistu jo vuoden 2016 heinäkuussa.

Saudi-Arabiassa viranomaisilla ja tuomareilla on laajat oikeudet pidättää ja rangaista lapsia, sillä maassa on vain vähän kirjoitettua rangaistuslainsäädäntöä. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat