Prinsessa Diana ja prinssi Charles osallistuivat aikoinaan hulppeille illallisjuhlille, jonne Madonnan jo kertaalleen esitetty kutsu jouduttiin perumaan.
Prinsessa Dianasta tuli aikoinaan kertaheitolla yksi maailman kuuluisimmista sekä seuratuimmista ihmisistä, kun hän meni naimisiin prinssi Charlesin kanssa vuonna 1981. Valtava huomio seurasi Dianaa kaikkialle, minne hän menikin ja hän oli aikanaan yksi maailman kuvatuimmista muoti-ikoneista.
Vuonna 1985 Diana ja Charles tekivät edustusmatkan Yhdysvaltoihin ja tähän kiertueeseen kuului näyttävä gaalaillallinen Valkoisessa talossa. Illallisia isännöivät silloinen presidentti Ronald Reagan ja hänen vaimonsa Nancy Reagan. Daily Mirrorin kuninkaallistoimittajana toimi tuohon aikaan James Whitaker, jonka mukaan Diana oli erityisen kiinnostunut muista vieraista, keitä samoille illallisille osallistui. Osa kutsuvieraista oli todellisia amerikkalaisia tähtiä – ja osa vieraista kieltäytyi kutsusta.
– Hän (Diana) hurmaantui aina viihdemaailman tyypeistä, hieman erikoisista, ihmisistä jotka olivat hieman kummallisia. Diana oli elementissään, Whitaker kertoi vuonna 2011 BBC:n haastattelussa.
Whitakerin mukaan gaalaillallisille osallistuivat muun muassa näyttelijät John Travolta, Clint Eastwood ja Tom Selleck sekä laulaja Neil Diamond. Yksi kuuluisimmista gaalavieraista kuitenkin jätti tulematta tilaisuuteen, ja hän oli Madonna.
– Hän sai Nancy Reaganilta viestin, jossa luki: "Voitko luvata minulle, ettet pue päällesi jotain säädytöntä mekkoa?". Madonna vastasi todeten "En", sillä hän ei voinut luvata sitä, Whitaker kertoo tapahtuneesta.
Näin ollen Madonna, joka oli alunperin saanut kutsun tilaisuuteen, pyyhittiinkin pois vieraslistalta.
LUE MYÖS: Prinsessa Diana oli aikanaan hyvin poikkeuksellinen kuninkaallinen – näillä tavoilla sydänten prinsessa rikkoi kuninkaallista protokollaa
Lisäksi näyttelijä Robert Redford oli kutsuttu illallisille, mutta hän jätti menemättä. Whitakerin mukaan Redford kuitenkin katui tätä syvästi ja pyysi anteeksi poissaoloaan kuninkaalliselta parilta lähettämällä Charlesille pullon samppanjaa ja Dianalla muutaman tusinan kimpun punaisia ruusuja.
Illan aikana Diana ja Charles saivat nauttia muun muassa Neil Diamondin esityksistä hänen esittäessään kappaleitaan kuninkaalliselle pariskunnalle. Diana itse aiheutti illan aikana pienoisen kohun tanssimalla yhdessä John Travoltan kanssa kaikkien kutsuvieraiden edessä. Seuraavana päivänä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Charles joutui vastaamaan toimittajien kysymyksiin aiheesta.
– En ole käsinukke, joten en valitettavasti pysty vastaamaan siihen, Charles totesi kysymyksiin koskien hänen vaimonsa ja Travoltan tanssihetkeä.
– Mutta luulen että nautit siitä, etkö nauttinutkin rakas? Hän olisi idiootti, jos ei olisi nauttinut tanssimisesta John Travoltan kanssa, eikö vain? Charles kuitenkin totesi tilaisuudessa Dianaan päin käännyttyään.
Diana ja Charles erosivat vuonna 1992 ja heidän avioerostaan tuli virallinen vuonna 1996. Diana oli tuttu näky maailman glamourpiireissä pariskunnan eron jälkeenkin ja hän oli läheinen ystävä muun muassa Elton Johnin sekä George Michaelin kanssa.
Prinsessa Diana menehtyi traagisessa auto-onnettomuudessa miesystävänsä Dodi Al-Fayedin kanssa Pariisissa elokuussa 1997. Diana oli kuollessaan 36-vuotias.
Lähde: Express