Euroopan mestari, Suomen mestari, Pohjoismaiden mestari, maailmanmestari. Fitness-urheilija Maikku Hiljasen, 30, saavutukset ovat jo itsessään armoitetun kovia, saati että ne ovat samalta vuodelta – ja sen jälkeen, kun hän oli ollut kisalavoilta yhdeksän vuotta sivussa.
LUE MYÖS: Kaksi MM-kultaa Suomeen – fitnessissä tuli mahtavaa tulosta
Maikku Hiljasen nuori fitness-ura vaikutti kukoistavan, kun hän voitti parikymppisenä juniorien EM-kultaa vuonna 2012. Hiljanen nähtiin vielä SM-karsinnoissa seuraavana vuonna, mutta sen jälkeen hän katosi kuvasta – vuosikausiksi.
Hiljanen palasi lavoille vasta yhdeksän vuotta myöhemmin – ja on tehnyt lajissaan acrobatic fitnessissä hurjaa jälkeä – mutta välissä oli kasvattavia ja piinallisia vuosia.
– Kun jäin kisatauolle ja lähdin kokonaan lajin parista, minulla oli aika paljon terveysongelmia. Niitä oli kilpirauhasen kanssa ja hormonitoiminnassa. Menkkoja ei ollut ollenkaan, ja kroppa oli alipalautumis-ylikuntotilassa. Oli mykoplasmakierrettä ja suolisto-ongelmaa, kaiken maailman tuollaisia. Oli monta vuotta, etten pystynyt kehittävästi edes treenaamaan, Hiljanen kertoo MTV Urheilulle.
Terveyden reistaillessa oli myös aikoja, jolloin hän ei pystynyt treenaamaan ylipäätään lainkaan.
– Se oli kasvattavaa aikaa, kun olin aina tottunut urheilemaan paljon, nuorena pitkään sirkuksessa temppuillut ja muun muassa kilpa-aerobicia harrastanut Hiljanen kertaa.
Kun Hiljanen pystyi treenaamaan, hän harjoitteli monipuolisesti, eikä salitreenaaminen ollut pitkään aikaan keskiössä. Vuosia kului, eikä mikään näyttänyt viittaavan siihen, että Hiljanen vielä fitnessissä kisaisi.
Sometauko teki hyvää
Hiljasen oli välissä pysähdyttävä sanan monissa merkityksissä. Hän poisti yhdessä kohtaa sometilinsäkin ja oli vuosia sosiaalisesta mediasta sivussa.
– Minua rupesi jossain kohtaa ahdistamaan. Minulla oli sponsoreita. Somessa piti olla ja päivitellä kaikkea. Minusta koko ajan tuntui, että tämä on tällaista pakkopullaa. Mietin, että teenkö minä tätä enää itselleni.
– Tähän liittyi vahvasti se, että minulla oli paljon käsittelemättömiä asioita lapsuudestani ja olin suorittanut koko elämän. Halusin, että kukaan ei tiedä minusta mitään. Se oli toisaalta tosi tyhmää, koska minulla oli Instagramissa jotain 10 000 seuraajaa, mikä oli siihen aikaan tosi paljon.
– Mutta olen aina ollut sellainen, että kun minä päätän jotain, ryhdyn toimiin. Yksi päivä vain poistin kaikki.
Hiljanen päivittelee elämäänsä jälleen sosiaaliseen mediaan, ja hänellä on tällä hetkellä Instagramissa noin 2 900 seuraajaa. Somesuosio ei ole kuitenkaan hänellä prioriteettilistan kärkisijoilla.
– Ei todellakaan. Olen tosi tavallinen ja haluan tehdä vain omia juttuja. On toisaalta kiva tehdä somea, mutta mietin paljon, kuinka paljon minä haluan sinne laittaa jotain. En halua, että se on niin isossa roolissa minulla. Haluan keskittyä ennemmin olennaiseen.
Arvot ovat kirkastuneet. Hiljanen kokee myös sometaukonsa tehneen hyvää.
– Jos en olisi tehnyt sitä, en tiedä, missä minä olisin. En tiennyt oikein mistään mitään tai saanut vaikutteita mistään. Pystyin käsittelemään omia juttuja ja miettimään, kuka minä oikeasti olen ja mitä minä elämältäni haluan.
Hengästyttävät saavutukset
Yksi, mitä Hiljanen halusi, oli jälleen kilpaurheilu. Hypätään syksyyn 2020.
Hiljasella hajosi tuolloin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen opinnoissaan parkouria demotessa polvi: eturistiside napsahti poikki, minkä lisäksi kierukka sekä sivuside repesivät.
Hiljanen oli kuitenkin alkanut jo pohtia paluuta fitness-lavoille. Hän pohti tarinan jääneen sillä saralla kesken, eikä uuden vastoinkäymisenkään myötä ajatuksesta perääntynyt – päinvastoin.
– Kun polvi meni paskaksi ja sali oli ainoa, mitä pystyin tekemään, aloin oikeastaan vasta panostaa siihen. Polvi meni kyllä pahasti, ja jouduin pitkän aikaa kuntouttamaan sitä ennen kuin pääsin leikkaukseen vuoden 2021 alussa.
Hiljanen ajattelee, että kaikella on tarkoituksensa.
– Kun kuntoutin polvea huolella, se opetti pitkäjänteisyyttä ja valmisti taas urheilijan arkeen.
Paluu siirtyi Hiljasen alkujaan kaavailemasta syksystä 2021 kevääseen 2022. Mutta kun Hiljanen palasi, hän palasi rytinällä.
Hiljasen laji acrobatic fitness sisältää fysiikkakierroksen lisäksi vaativan, akrobaattisen vapaaohjelman. Yli 163-senttisten sarjassa kilpaileva Hiljanen oli hionut kaiken vahvaan kisakuntoon, voitti ensin Lahdessa Fitness Classic -kilpailun ja kahmi sen jälkeen Espanjan Santa Susannassa Euroopan mestaruuden. Mestaruussuora on suorastaan hengästyttävä, kun siihen lisää syksyllä tulleet kovatasoisen Arnold Classicin voiton, Suomen ja Pohjoismaiden mestaruudet sekä tuoreen IFBB-liiton maailmanmestaruuden, joka irtosi viime viikonloppuna Etelä-Korean Yeongjussa.
"Pitää olla ylpeä itsestään"
Puhelimeen vastasi tiistaina kotonaan jetlagista kärsivä maailmanmestari, joka oli jo palannut töiden pariin Tampereen kaupungin liikunnanohjaajana. Hiljanen raportoi olevansa rankan reissun ja pitkän lentämisen jälkeen "ihan sekaisin päivistä ja kellosta, eikä tiedä tästä maailmasta mitään".
– Mutta hyvältä tuntuu. Ei sitä ymmärräkään vielä, kuinka iso juttu tuo on. On tehnyt paljon töitä sen eteen ja saa kiitosta. Ei ole turhaan laittanut aikaa ja rahaa, vaikka olenkin nauttinut tästä hommasta. Vaikkei mitään kiitosta tulisikaan, ei se olisi maailmanloppu. Mutta onhan tuo hieno meriitti, vaikken halua sen antaa liikaa vaikuttaa elämääni.
Meriitti on historiallinen. Kukaan suomalainen ei ollut aikaisemmin voittanut acrobatic fitnessin Euroopan mestaruutta tai maailmanmestaruutta, ja nyt Hiljasella on samalta vuodelta molemmat.
– Pitää olla ylpeä itsestään. Sitäkin tässä opettelen. Pitää pysähtyä ja arvostaa kovaa työtä ja palkintoa siitä, Hiljanen pudottaa tärkeitä sanoja.
"Minua ei ole ikinä pelottanut niin paljon tehdä vapaaohjelmaa"
Kaikki kisansa tänä vuonna voittaneen Hiljasenkin uurastus lajissaan on sitä luokkaa, että liekin täytyy palaa. Acrobatic fitnessistä tekee vieläpä tyypillisiä fitness-lajeja vaativamman sen vapaaohjelma.
Kun Hiljanen päivätyönsä lisäksi opiskelee, voi todeta, ettei tekemisestä tule pulaa.
– On tavallaan hyvä, että on tasapainoa urheilun ohella, mutta kyllähän se tuo myös haasteita, jos treenaat kaksi–kolme kertaa päivässä, olet kahdeksan tuntia töissä ja on muutakin elämää ja opintoja.
Minna Pajulahden ja Jani Ihalaisen valmentama Hiljanen laskee treenaavansa yli parikymmentä tuntia viikossa.
– Mitä lähemmäs mennään kisoja ja kun pitää painoa vähän pudottaa, aerobista tulee tehtyä tunti päivässä. Punttia joku viisi–kuusi kertaa viikossa. Vapariakin (vapaaohjelmaa) tulee tehtyä oikeastaan melkein joka päivä, jos vain jaksaa. Olen kuitenkin yrittänyt, että tulisi yksi lepopäivä tai ainakin jokin kevyempi päivä.
0:27
Nyt syksyllä Hiljanen koki olevansa jaksamisensa kanssa aivan rajoilla. Hän aikoi jo moneen kertaan lopettaa kauden kesken. Kirkkain kruunu oli jo sikäli raastavan rypistyksen takana – ja lisäksi Etelä-Korean MM-kisoissa riitti ulkoisia stressitekijöitä.
– Aikataulut kusivat ja bäkkärillä oli neljä astetta lämmintä, eikä ikinä tiedä, milloin kisa alkaa. Lajini akrobatiaohjelmassa se urheilusuoritus on kuitenkin tärkeä. Jos menisimme vain näyttelemään lihaksia, ei siinä olisi mitään, mutta kehon pitää olla lämmin ja pystyä äärimmäisiin asioihin. Vielä kun olet kisakunnossa, se ei ole hirveän helppoa.
Lava, jossa oli pientä hiekkaa, oli Hiljasen mukaan lisäksi todella liukas.
– Puolet lavasta oli kovaa materiaalia ja puolet pehmeämpää kumimattoa. Meidän sarjaamme ennen olleilla mieskisaajilla oli tosi paljon öljyä, minkä myötä sitä putosi lavalle paljon, ja alusta oli tosi likainen. Minua ei ole ikinä pelottanut niin paljon tehdä vapaaohjelmaa.
– Liukastelin siellä. Unohdinkin minun ohjelmani. Oli kaikkea tosi pientä, minkä takia tuli ajatus, olenko minä ansainnut tämän, koska en ole todellakaan tehnyt parastani. En enää uskonut, voinko minä voittaa.
Itsekriittinen Hiljanen sai jännittää muita maailman valioita vastaan, vaikka voittikin sarjansa lopulta varsin selkeästi.
– Jäi harmittamaan, että koko vuonna minulle ei tullut ihan täydellistä suoritusta. Ehkä se on toisaalta hyvä, koska voitin kaikki kisani. Ehkä nälkä lähtisi, jos tuntisi, että on ollut parhaimmillaan. Ehkä ei jaksaisi jatkaa. Nyt on, että piru, minä haluan vielä sen täydellisen suorituksen joskus.
Ammattilaispuolelle?
Hiljanen kokee nyt tarvitsevansa lepoa ja aikoo pitää treeneistään taukoa, kunnes mieli ja keho tuntuvat valmiilta jatkamaan. Hän aikoo tehdä töiden ohessa yliopistossa aloittamansa kandidaatintutkinnon loppuun.
Hiljanen pohtii myös, yrittäisikö hän myöhemmin ammattilaislavoille. Hän uskoo, että hänellä on vielä paljon lunastamatontakin potentiaalia.
– Fysiikka on ainainen kehityskohde. On minulla sen kanssa paljon vielä kehitettävää. Jos joskus vielä pro-lavoillekin menee, lisää lihasta pitää saada.
Toisaalta Hiljanen on miettinyt kylmää faktaa, että ammattilaispuolella ei tehdä dopingtestausta. Jokainen lajipiireissä ymmärtää, mitä se tarkoittaa.
– Sen takia kisaajat ovat siellä paljon vahvempia ja isomman kokoisia. Itse urheilen ihan puhtaasti, enkä ikinä lähtisi käyttämään dopingaineita.
– Mutta kokonaisuudellahan sielläkin kilpaillaan, koska pisteitä tulee sekä hyvästä vaparista että hyvästä fysiikasta, vaikka pro-puolella fysiikalla on pikkaisen enemmän painoarvoa.
Hiljasta kiehtoo ammattilaispuolella etenkin vapaaohjelmien spektaakkelimaisuus.
– Siellä ei ole niin tarkkoja sääntöjä, ja sinne voi viedä välineitä. Minua kiinnostaisi sekin, että sinne voisi viedä käsilläseisontatappeja ja enemmän elementtejä. Olen ollut sirkuksessa, niin se olisi enemmän sellaista. Voisi mennä katsomaan, mihin rahkeet riittävät. Ei sitä ikinä voi tietää.
Lisäksi Hiljanen arvioi pystyvänsä parantamaan vapaaohjelmaansakin vielä roimasti.
– Minulla oli kuitenkin aika paljon kaikkea vaivaa ja polvileikkaus. Vaparissa ei ole kaikkia vaikeuselementtejä, mitä siinä voisi olla. Siihen alan nyt keskittyä enemmän.
– Otan varmaan joitain tanssitunteja, että saan tanssillisuutta. Hioisi vaparin ihan viimeisen päälle. Seuraavan kerran kun kisaan, tavoittelen suoritusta, johon voin olla itsekin tyytyväinen. Vaikka ei se varmaan kyllä ikinä tule, Hiljanen sanoo ja alkaa nauraa.