Mäkäräinen Ylelle: Jäi häsellys päälle

Kaisa Mäkäräinen (22)
Kaisa Mäkäräinen (22)Lehtikuva
Julkaistu 15.03.2015 15:28

MTV SPORT

Kaisa Mäkäräinen menetti pelin jo ensimmäisellä ampumapaikalla ampumahiihdon MM-kisojen 12,5 kilometrin yhteislähtökisassa. Hän arveli, että kolme ohilaukausta johtuivat vaikeasta hiihtoaloituksesta.

- Ensimmäisellä ringillä oli vaikeuksia, kun jouduin sumppuun. Lopussa jouduin seinänousussa tekemään liikaa, ja siitä jäi sellainen häsellys päälle. Sitten tuli penkalla virheitä. Tuulella ei ollut osuutta asiaan, Mäkäräinen sanoi Ylen haastattelussa.

- Startissakaan ei ollut hirveän hyvä olo, jalat olivat väsyneen oloiset. Eikä tainnut olla tänään ihan paras kapulakaan, senkin takia menetin asemia, kun porukkaa pääsi laskemaan edelle. Näissä kisoissa kaiken pitää mennä nappiin.

Mäkäräisellä on kuitenkin vielä mahdollisuudet juhlaan, sillä hän on mukana kisassa ampumahiihdon maailmancupin voitosta. Venäjän Hanty-Mansijskissa kilpaillaan ensi viikonloppuna.

- Välipäivät tulevat nyt kyllä tarpeeseen. Huomenna aamulla on lähtö, Mäkäräinen sanoi viitaten maailmancupin päätösviikonloppuun.

Tuoreimmat aiheesta

Ampumahiihto