Mäkihypyn MM-kulta ratkesi ääriniukasti – Ahonen Suomen paras

Janne Ahonen
Janne Ahonen
Julkaistu 21.02.2015 19:15
Toimittajan kuva

Matti Nyrhinen

matti.nyrhinen@mtv.fi

@MattiNyrhinen

Janne Ahonen sijoittui 15:nneksi mäkihypyn normaalimäen kilpailussa Falunin MM-kisoissa.

Ahonen hyppäsi ensimmäisellään 90,5 metriä ja toinen suoritus kantoi 89 metriä. 37-vuotias Ahonen piti 15. sijaa myös avauskierroksen jälkeen.

Kilpailun voittoon ponkaisi Norjan Rune Velta. Hän johti kisaa jo avauskierroksen 95,5-metrisellään ja kun toinen tuotti saman mitan, hän kukisti Saksan Severin Freundin vain 0,4 pisteen erolla. Freund hyppäsi ensimmäisellä 95,5 ja toisella 96 metriä, mutta pisteet käänsivät kisan Veltan eduksi. Pronssia saavutti mäkiviikon voittanut Itävallan Stefan Kraft.

Ahonen oli suomalaisista ainut, joka hyppäsi kisan molemmilla kierroksilla. Jarkko Määttä oli 34:s hypättyään 86 metriä. Lauri Asikaisen hyppy kantoi 87 metriä, mutta hänen pisteensä oikeuttivat sijaan 39. Ville Larinto jäi sijalle 47, kun hyppy kantoi vain 80 metriä. Myös Japanin Noriaki Kasai karsiutui toiselta kierrokselta.

1) Rune Velta        NOR  252,7 p. (95,5+95,5)
2) Severin Freund    GER  252,3    (95,5+96,0)
3) Stefan Kraft      AUT  248,3    (95,0+95,0)
4) Roman Koudelka    CZE  242,7    (93,5+93,5)
5) Taku Takeuchi     JPN  241,6    (93,0+93,0)
6) Anders Bardal     NOR  238,2    (93,0+91,5)
7) Richard Freitag   GER  233,7    (91,5+90,5)
8) Jan Ziobro        POL  228,6    (91,5+91,5)
9) Anders Fannemel   NOR  227,6    (92,0+89,0)
10) Marinus Kraus    GER  227,1    (90,5+91,0)
----------------------------------------------
15) Janne Ahonen     FIN  221,6    (90,5+89,0)
----------------------------------------------
34) Jarkko Määttä    FIN  101,0    (86,0)
39) Lauri Asikainen  FIN   98,4    (87,0)
47) Ville Larinto    FIN   84,8    (80,0)

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy