Mäkimiesnelikko tositoimiin perjantaina – Asikainen jäi varamieheksi

38075673
Jarkko Määttä (vas.), Lauri Asikainen, Ville Larinto ja Janne Ahonen pitelevät Antti Aaltoa. Lehtikuva
Julkaistu 24.02.2017 06:16

MTV SPORT - STT

Maanantaina Suomen MM-joukkueeseen täydennetty Lauri Asikainen seulottiin torstain harjoituksissa Lahden MM-kisojen normaalimäen varamieheksi. Perjantain karsintakilpailussa Suomea edustavat Janne Ahonen, Jarkko Määttä, Antti Aalto ja Ville Larinto.

Kokeneen Janne Ahosen kommentti mäkiharjoituksessa oli ytimekäs.

- Okei, Ahonen tiivisti ja kohotti peukalonsa ylöspäin.

Määttä keskittyi karsinnassa kahden uuden hyppypuvun testaukseen.

- Olen saanut MM-kisoihin kaksi uutta pukua. Nyt täytyy päättää, kummalla hyppään karsinnassa, Määttä totesi.

- Tekniikassa keskityn vauhtimäen asentoon. Se on minulle ykkösjuttu. Jos asento ei ole kunnossa, ponnistuskin kärsii.

Larinto on kaivannut hyppyihinsä tasaisuutta.

- Harjoitukset olisivat voineet mennä paremminkin, mutta seassa on ollut muutamia hyviä hyppyjä.

Torstaina Larinto naureskeli, ettei mäkihyppääjä juuri saa lentämisestä tarpeekseen.

- Olisi saanut mennä kymmenen metriä lisää tänään.

Tasoaan tällä kaudella kovasti nostanut Aalto nautiskeli hyväntuulisena MM-kisojen tunnelmasta. Myös viimeinen harjoitus sujui mukavasti.

- Ei paha, Aalto tiivisti tunnelmansa.

Varamieheksi jäänyt Asikainen tunnusti vaikeutensa murjottamatta.

- Talvi on ollut tosi haastava ja ailahteleva. Tänään hyppy kiersi harjoituksissa eteen eikä ponnistus lähtenyt jalalta. Jouduin kädellä jarruttamaan, ja se vie hypystä vauhdin. Se on hypyssäni valuvika.

3:27img

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy