Vapaaottelija Makwan Amirkhani ottelee Oktagon-promootion miljoonaturnauksessa ensi vuonna. Suomalainen on kuin uudestisyntynyt UFC:stä saamiensa potkujen jälkeen ja uhoaa tuovansa lihavan voittoshekin turnauksesta kotiin.
– Tässä on minulla koko elämä vaakalaudalla, hän toteaa MTV:n haastattelussa.
Katso pääkuvan videolta Makwan Amirkhanin haastattelu, jossa hän kertoo turnauksesta ja tavoitteistaan.
Amirkhani kohtaa turnauksen ensimmäisellä kierroksella itävaltalaisen Mochamed Machaevin Tshekin Ostravassa maaliskuun 2. päivä.
Amirkhani ei ole otellut aiemmin ammattilaisena kevyessä sarjassa (70,3 kg). Aikaisemmin Amirkhani on otellut höyhensarjassa (65,8 kg).
Suurten rahojen turnaus
Oktagon kertoi joulukuussa kiinnittäneensä Amirkhanin yhdeksi osallistujaksi kaikkiaan 16 ottelijaa kattavaan turnaukseen.
Turnaus on miljoonan euron arvoinen. Voittaja vie kotiin palkinnosta itselleen 300 000 euroa.
35-vuotias Amirkhani on nähty edellisen kerran vapaaotteluhäkissä viime vuoden maaliskuussa, jolloin hän hävisi UFC-ottelunsa Jack Shorelle luovutuksella.
– Nyt käännän jokaisen kiven – kaikki tai ei mitään, hän toteaa ja uhoaa tuovansa kotiin koko voittopotin.
Elämän tärkein turnaus
Amirkhani harjoittelee maaliskuun otteluun Suomessa, mutta aikoo matkustaa myös ulkomaille kovempia sparreja varten.
Hänen mukaansa tuleva turnaus on hänen elämänsä tärkein.
– Elämä ei oikeastaan lopu tähän, mutta minulla ei ole enää montaa vuotta jäljellä. Haluan puristaa kaiken siitä, mikä on jäljellä.
Potkut sytyttivät uuden palon
Amirkhani sai viime kesäkuussa potkut UFC:stä. Amirkhani ehti otella UFC:ssä 14 ottelua, joista voitti seitsemän.
– Tuntuu, että potkut UFC:stä ovat sytyttäneet uuden palon minussa, ja näyttää siltä, että tämä peli vasta alkaa. Olen erittäin motivoitunut ja optimistinen.
Katso koko Amirkhanin haastattelu yllä olevalta videolta.