Malesia pidätti kolme ihmistä Bangkokin pommi-iskusta

Bangkokin räjähdys
Sotilaat ja poliisi vartioivat räjähdyspaikkaa 17. elokuuta.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 14.09.2015 07:37

MTV UUTISET - STT - Reuters

Malesia on pidättänyt kolme ihmistä epäiltynä osallisuudesta Bangkokissa 20 ihmistä surmanneeseen pommi-iskuun, kertoo paikallinen poliisipäällikkö.

Pidätetyistä kaksi on malesialaisia ja yksi pakistanilainen. Heidät saatiin kiinni Thaimaan viranomaisten vihjeen perusteella.   

Thaimaa on jo aiemmin pidättänyt kaksi ihmistä iskusta epäiltynä. Pääepäilty on ulkomaalainen mies, joka jäi kiinni tarkastuspisteellä Kambodzhan vastaisella rajalla.  

Bangkokilaisessa temppelissä elokuun puolivälissä tehdyssä iskussa kuoli 20 ja haavoittui yli sata ihmistä. Räjähdeiskun syy ei ole tiedossa, mutta spekulaatioita on useita. Yhden teorian mukaan teko voisi liittyä Kiinan uiguurivähemmistön kohteluun. Tekijöiksi on arvuuteltu myös rikollisjärjestöjä, Etelä-Thaimaan kapinallisia ja Thaimaan politiikan kilpailevia leirejä.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat