Maltan tiukkaan matkustuslinjaan muutos: maahantulijoilta ei vaaditakaan täyttä rokotussarjaa

2:30img
Katso video: Tästä on kyse EU:n koronarokotustodistuksessa
Julkaistu 14.07.2021 09:18

MTV UUTISET – STT

Malta peruu linjauksensa, jonka mukaan se sallisi maahantulon vain kaksi koronarokoteannosta saaneilta ulkomaalaisilta, maan hallitus kertoo.

Maltalla oli määrä tulla tänään voimaan linjaus, joka olisi sallinut vain täyden rokotesarjan saaneiden pääsyn maahan. Nyt matkustus sallitaan kuitenkin esimerkiksi EU-maista, Britanniasta ja Yhdysvalloista.

Matkustajien on kuitenkin jäätävä maahan saavuttuaan karanteeniin.

Maltan aiempi päätös sai kritiikkiä EU-komissiolta, koska linjaus olisi eronnut EU:n koronatodistuksen tavoitteesta helpottaa vapaata liikkumista EU:ssa koronapandemian aikana.

Lue lisää: Minne Euroopassa voi matkustaa ja missä joutuu karanteeniin? Malta hyväksyy vain täysin rokotetut, Ruotsi ei vaadi pohjoismaalaisilta edes testiä

EU:n koronatodistus kertoo, jos ihminen on sairastanut koronan, saanut rokotuksen tai negatiivisen testituloksen hiljattain.

Maltan koronatilanne on ollut varsin rauhallinen, ja maan väestöstä peräti noin 80 prosenttia on saanut täyden rokotesarjan.

Noin 0,5 miljoonan asukkaan saarella todettiin kuitenkin viime perjantaina lähes sata uutta tartuntaa, joista valtaosa on jäljitetty kouluihin. Kyseiset koulut on nyt suljettu ja satoja opiskelijoita asetettu karanteeniin.

Tuoreimmat aiheesta

Malta