Manchester City on kriisissä, eikä Erling Haalandin kostea ruuti ole auttanut asiaan. Pep Guardiola kuitenkin puolustaa itsekriittistä tähtihyökkääjäänsä vaikean ajanjakson keskellä.
Man City kärsi jo yhdeksännen tappionsa edelliseen 12 otteluun kaikki kilpailut huomioiden, kun se hävisi Valioliigassa Aston Villan vieraana 1–2-lukemin lauantai-iltapäivänä.
LUE MYÖS: Man City hävisi taas – karmiva tilasto kertoo kaiken
Englannin hallitsevan mestarin ykköstykki Haaland on ollut kadoksissa kurimuksen keskellä ja jäi jälleen kerran maaleitta.
Norjan supertähden väkevä alkukausi pitää hänet edelleen Valioliigan maalipörssin kärjessä Mohamed Salahin kanssa, mutta edelliseen kuuteen sarjapeliin on syntynyt vain yksi täysosuma.
– En ole ollut tarpeeksi hyvä enkä ole onnistunut. Minun on yksinkertaisesti ryhdistäydyttävä ja tehtävä kaikkeni parantaakseni, Haaland sanoi Viaplaylle VG:n mukaan.
Guardiola eri mieltä
Norjalaislehti kysyi tämän jälkeen Guardiolalta, onko Haaland hänen mielestään oikeassa kritisoidessaan itseään näin voimakkaasti.
– En ole samaa mieltä Erlingin kanssa. Ilman häntä tilanne olisi ollut paljon huonompi, Guardiola sanoi.
– Mutta pidän siitä, että hän ajattelee näin. Se on ainoa tapa, jolla voimme kehittyä.
Expressenin mukaan Guardiolalta kysyttiin myös, olisi hänen aika kokeilla erilaista pelisysteemiä ilman Haalandia.
– Ehdottomasti ei. Erling on korvaamaton, Guardiola sanoo.
Guardiolan on kuitenkin pian keksittävä jotain kääntääkseen Man Cityn kurssin. Joukkue valahti Villa-tappion myötä sarjataulukossa jo kuudenneksi.