Murskavoitto Crystal Palacesta sujautti Manchester Cityn Mestarien liigaan oikeuttavalle sijalle kolmanneksi Englannin Valioliigassa lauantaina. City pöllytti Palacen 5–0 ja ohitti sarjataulukossa Liverpoolin maalieron turvin.
Kaksikon edellä ovat sarjakärki Chelsea kahdentoista ja Tottenham kahdeksan pisteen päässä.
Manchester Cityn alku oli räväkkä, sillä kotijoukkue pyrähti edelle ensimmäisestä hyökkäyksestään. Crystal Palacen puolustuksen purkupusku putosi rangaistusalueella David Silvalle kuin tarjottimella, ja Silva tälläsi 1–0 alakulmaan kahden peliminuutin kohdilla.
Puoliajan lähestyessä vieraat olivat lähellä tasoitusta. Christian Benteken voimakas pusku tyrehtyi City-vahti Wilfredo Caballeron näyttävään yhden käden torjuntaan.
Toisen puoliajan alkajaisiksi City livahti kahden maalin karkumatkalle. Kevin de Bruyne keskitti matalana, ja Vincent Kompany sivalsi suoraan syötöstä ylänurkkaan.
Palacen tärkein edessä
Peli oli selvä viimeistään tunnin kohdilla, kun de Bruyne iski kolmannen rangaistusalueen ulkopuolelta alanurkkaan.
Vapautuneena City teki mitä mieli, ja neljännessä osumassa oli harjoitellun kuvion makua. Yaya Tourella oli mielin määrin aikaa syöttää vaihtomies Pablo Zabaletalle, joka tarjoili päällään mahtipaikan Raheem Sterlingille.
Lisäajalla maalintekijöiden listaan lisättiin vielä toppari Nicolas Otamendi.
– Esityksemme oli korkeatasoinen. Kiva, että kotiyleisö sai nauttia useasta maalista, tuumi Cityn päävalmentaja Josep Guardiola BBC:lle.
Crystal Palace jatkaa sijalla 16 kuusi pistettä irti putoajien joukosta. Päävalmentaja Sam Allardyce kertoi, ettei ollut tunnistaa joukkuettaan.
– Toivottavasti tämä oli kertaluonteinen notkahdus, jonka pelaajat saavat poistettua systeemistään ennen kauden tärkeintä ottelua, Allardyce sanoi.
Palace kohtaa ensi viikolla putoamistaiston kannalta merkittävässä kotipelissään Hullin, joka lauantaina hävisi hännänhuippu Sunderlandille 0–2.
Swansea yllätti iltaottelussa Evertonin 1–0 ja nousi Hullin ohitse putoamisviivan päälle.