Manchester United tavoittelee 700 miljoonan tuottoja – tätä se vaatii

Louis van Gaal 1
Tulosvastuussa: manageri Louis van GaalAFP / Lehtikuva
Julkaistu 18.09.2015 16:15
Toimittajan kuva

Pasi Tuominen

pasi.tuominen@mtv.fi

@pasituominen

Manchester Unitedin rahakirstuun ilmaantui ammottava lovi, kun suurseura jäi viime kaudella ilman paikkaa Euroopan seurajoukkuekilpailuissa. Tällä kaudella tilanne on toinen. ManU pelaa taas Mestarien liigassa.

Brittilehdistön tietojen mukaan seuran omistajat vaativat joukkueelta vähintään Mestarien liigan puolivälieräpaikkaa eli sijoittumista kahdeksan parhaan joukkoon. Näin seuraa pyörittävä bisnes pääsisi tavoittelemiinsa 500 miljoonan punnan (lähes 700 miljoonan euron) tuottoihin.

Mikään englantilainen jalkapalloseura ei ole toistaiseksi puhkaissut 500 miljoonan punnan haamurajaa.

Menestyvän liiketoiminnan tavoite on luonnollisesti osingon kerryttäminen osakkaille. Omistajasuku Glazerin kuusi poikaa odottelevatkin peräti 15 miljoonan punnan (noin 20 miljoonaa euroa) vuotuisia osinkoja.

Unitedin kausi Mestarien liigassa alkoi synkästi 1-2 -vierastappiolla PSV Eindhovenille. Tappion lisäksi sairaslista venyi, kun laitapuolustaja Luke Shaw kärsi vakavan jalkavamman.

Lähteet: Manchester Evening News, Daily Express, The Guardian

Jalkapallo live 5kpl

Tuoreimmat aiheesta

Valioliiga