Manchester Unitedille hurjat tappiot – viiden vuoden pätkältä kylmäävät lukemat

Englannin Valioliiga-jätti Manchester United teki päättyneellä tilikaudellaan 113,2 miljoonan punnan eli 113,9 miljoonan euron tappiot, kertoo BBC. Viiden vuoden aikajanalla Unitedin tappiot nousevat kylmääviin lukemiin.

United teki kaudella 2022–23 yhteensä 28,7 miljoonan punnan eli 33,9 miljoonan euron tappiot. Tätä edeltävällä kaudella (2021–22) tappiot olivat peräti 115,5 miljoonaa puntaa (136,6 milj. €).

Viiden viimeisen vuoden aikana United on tehnyt persnettoa peräti 370 miljoonan punnan (437,5 miljoonan euron) edestä.

Hirvittävistä lukemista huolimatta United ei välttämättä siltikään riko Valioliigan taloussääntöjä, joissa on melkoisesti kikkailuvaraa. United voi muun muassa käyttää sääntöjen sallimaa ”add backs” -pykälää, mikä antaa sille lisää pelivaraa menopuolella.

Valioliigan sääntöjen mukaan yksittäisen seuran tappiot eivät saa ylittää 105 miljoonaa puntaa (124,2 milj. €) kolmen vuoden aikaikkunan sisällä. Viime kaudella sekä Everton että Nottingham Forest rikkoivat kyseistä sääntöä, minkä myötä heille määrättiin pistemenetyksiä.

– Seura on edelleen hyvin sitoutunut noudattamaan Valioliigan sekä Uefan taloudellisia reilun pelin sääntöjä, toteaa Unitedin toimitusjohtaja Omar Berrada.

United teki kesällä useita merkittäviä hankintoja, kun se värväsi itselleen muun muassa Hollannin maajoukkuepelaajat Matthijs de Ligtin ja Joshua Zirkzeen, ranskalaisen topparilupauksen Leny Yoron ja marokkolaisen laitapuolustajan Noussair Mazraoui’n.

Unitedin johtoportaassa tapahtui iso muutos alkuvuodesta, kun miljardööri Sir Jim Ratcliffe osti seurasta 27,7 prosentin osuuden. INEOS-yhtiöstä tuttu taustavaikuttaja Ratcliffe sai myös päätäntävallan Unitedin urheilutoiminnan saralla.

Lue myös:

    Uusimmat