Måns Zelmerlöw on ollut otsikoissa muun muassa huumeidenkäytöstä ja perheväkivallasta.
Viisutähti Måns Zelmerlöwin ex-vaimo Ciara Janson kertoo Värmlands Folkblad -lehdelle eläneensä vaikeita aikoja erokohun keskellä. Ruotsalaismediat kertoivat toukokuussa, että Jansson, 38, teki Zelmerlöwistä, 38, rikosilmoituksen parisuhdeväkivallasta. Medioiden mukaan Janson väittää ex-miehensä tönäisseen hänet seinään.
Zelmerlöw on kiistänyt syytteet.
Nyt brittiläinen Jansson kertoo vaikeasta jaksosta elämässään.
– Olen palannut Lontooseen. Minun on palattava takaisin elämääni ja aloittaa seuraava luku, hän sanoo lehden haastattelussa.
Lue myös: Måns Zelmerlöwiä epäillään pahoinpitelystä
Ex-pariskunnan eroriita on ollut paljon otsikoissa viime aikoina. Jansonin mukaan kulunut kevät on ollut erityisen raskasta. Hän kertoo, ettei olisi halunnut puida eroasioita julkisuudessa.
– Se on ollut elämäni vaikeinta ja sydäntä särkevintä aikaa. Tietysti myös lapsille.
– Olemme oikeastaan vain kaksi tavallista ihmistä, jotka käyvät läpi raastavaa avioeroa, Janson päättää.
Måns Zelmerlöw on avoimesti puhunut kokaiininkäytöstään, mutta kiistää väitteet väkivallasta. Laulaja oli ennakkosuosikki tämän vuoden Melodifestivalenissa, mutta hävisi kisan suomalaisyhtye KAJ:lle.
Lähde: Aftonbladet