Pahoinpitelystä seurasi poliisioperaatio Mäntyharjulla – neljää henkilöä epäillään rikoksesta

Lehtikuva
Julkaistu 18.07.2016 14:29(Päivitetty 18.07.2016 15:12)

MTV UUTISET - STT

Poliisilla on ollut tänään Mäntyharjulla Etelä-Savossa operaatio, johon on osallistunut useita partioita. Poliisi otti kiinni kolme miestä ja yhden naisen.

Tapauksessa miehen epäillään joutuneen pahoinpidellyksi asunnossa, kertoi komisario Ilpo Kortelainen Itä-Suomen poliisista. Mies vietiin sairaalaan.  

Poliisi etsi puolenpäivän jälkeen alkujaan kahta epäiltyä usean partion voimin Mäntyharjun keskustassa. Lopulta neljä otettiin kiinni eräästä asunnosta.

Tässä vaiheessa heitä kaikkia epäillään rikoksesta.

Kortelaisen mukaan tapahtumien kulku on vielä epäselvä. Kiinni otettuja kuullaan huomenna, jolloin poliisi myös kertonee tapauksesta lisää. Kortelaisen tietojen mukaan ainakin osa nelikosta on paikkakuntalaisia. 

Kiinniotot sujuivat rauhallisesti, eikä tilanteesta poliisin mukaan aiheutunut vaaraa sivullisille.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos