Marin ollessa 16-vuotias ajatus heräsi: hän halusi löytää sisaruksensa, joita ei ollut koskaan tavannut. He löytyivätkin – Facebookista. Sisarukset yllättyivät yhteydenotosta. Marin äiti oli kertonut tytön kuolleen.
Vuonna 1997 syntyneen tyttölapsen tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta. Tytön äiti oli vakavasti päihdeongelmainen. Äiti ei ollut suostunut katkaisuhoitoon raskauden aikana. Hän ei seuraavana päivänä edes muistanut synnyttäneensä.
Vastasyntynyt sai välittömästi kiireellisen huostaanottopäätöksen ja vietti ensimmäisen elinvuotensa lastenkodissa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Mari otettiin huostaan jo yksivuotiaana.
Tuon vuoden jälkeen tyttö sai sijaisperheen: hänen biologisen isänsä kolmekymppinen tytär aviomiehineen päätti ottaa pikkutytön omakseen.
Osansa päätöksessä oli luultavasti yksivuotiaan biologisella isällä, joka ei itse kyennyt lastaan hoitamaan, mutta halusi olla osa tämän elämää. Ja olikin, kunnes menehtyi tytön ollessa 8-vuotias.
Sosiaaliviranomainen herätti halut sisarusten etsintään
Nyt tuo tyttölapsi on 20-vuotias. Mari muistaa, että sosiaaliviranomaiset ovat aina sanoneet hänellä olevan sisaruksia biologisen äitinsä puolelta.
Hän ei ollut ajatellut asiaa sen kummemmin. Kunnes koitti se lokakuinen tiistai vuonna 2013.
– Sosiaalityöntekijä tuli vuosittaiskäynnille ja kysyi, muistanko, että minulla on sisaruksia. Sanoin, että kyllä, emmekä jutelleet siitä sen enempää, Mari kertoo nyt.
Illalla Mari istui tietokoneella ja selaili Facebookia. Sijaisäiti kysyi olan takaa, oliko Mari ikinä miettinyt, että etsisi sisaruksiaan Facebookista.
Mari oli kummissaan. Facebookista?
Sijaisäiti muisti sisarusten nimet
Mari kysyi sijaisäidiltään, miksi hän olisi miettinyt sisaruksiensa etsimistä Facebookista. Miten se olisi edes mahdollista?
– Sijaisäiti kuitenkin muisti sisarusten nimet, sillä he olivat olleet lapsina paikalla kastejuhlassani, Mari kertoo.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Mari kiittää osaltaan Facebookia sisarustensa löytymisestä. Kuvituskuva.
Hän haki Facebookista isosiskonsa nimeä. Siskon, jota Mari ei koskaan muistanut nähneensä.
– Montahan osumaa sieltä tuli, mutta sitten löytyi kuva, jossa oli tyttö ja kaksi poikaa. Äiti sanoi, että tuo on isosiskoni ja tuossa ovat veljesi.
Äiti ei tunnistanut lastaan
Mari ei ikinä oppinut tuntemaan biologista äitiään ja muistaa nähneensä tämän vain neljästi elämänsä aikana. Kerran sattumalta Helsingin Malmilla, kerran biologisen isän hautajaisissa, kerran humalassa sosiaaliviranomaisten tapaamisessa ja viimeisen kerran jälleen Malmilla – Alkon edessä pyörätuolissa istumassa.
Äiti ei edes tunnistanut lastaan. Niin vakava päihdeongelma oli.
Päihdedementia selittää osan äidin käytöksestä. Mutta selittääkö se 16 vuotta kestänyttä valehtelua?
Sisko luuli Marin kuolleen
Mari tuijotti tietokoneensa näytöltä siskonsa profiilia ja mietti. Hän halusi ymmärtää, kuka on. Mahdollisuus kuulla oman sukunsa taustatietoja sisarusten kautta houkutti. Vaakakupissa painoi kuitenkin myös rohkeus – tai sen puute.
– Tuli sellainen, hetkinen hei apua, uskallanko laittaa viestiä. Sitten ajattelin, että ei hitto, en menetä mitään vaikka laittaisin. Jos sisko ei halua olla tekemisissä kanssa, ei se muuttaisi tilannetta, jossa en ikinä muista häntä nähneeni.
Sijaisäiti rohkaisi tarttumaan ajatukseen. Mari kirjoitti tuntemattomalle siskolleen viestin, jossa kertoi, kuka on.
– Sisko vastasi, että älä säikähdä, mutta sinun pitäisi olla kuollut.
Marin biologinen äiti oli valehdellut hänen biologisille sisaruksilleen 16 vuotta, koko Marin elämän ajan, että tyttö on kuollut.
Hetki oli Marille pysäyttävä monella tapaa.
Biologinen äiti suuttui sisarusten löytymisestä
Ehkä Marin äidille oli helpompaa valehdella. Hän ei ollut saanut pidellä lastaan synnytyslaitoksen jälkeen. Sen jälkeen hän oli valehdellut 16 vuotta muille lapsilleen – sekä kenties itselleen –, että vauva kuoli.
Välillä äiti kuitenkin repsahti valheidensa kierteestä. Hän kertoi lapsilleen, että nyt Mari pääsee ripille. Miten on mahdollista päästä ripille, jos on kuollut? Kysymys kaihersi Marin äidin puolen biologista siskoa, mutta vuoden kuluttua hän sai siihen vastauksen, kun Mari otti häneen Facebookissa yhteyttä.
Se suututti tyttöjen äidin. Hänen mielestään häneltä olisi pitänyt kysyä lupa. Äiti oli hyvin närkästynyt ja huolissaan, miten hänen lapsensa suhtautuisivat pitkään jatkuneeseen valehteluun. Eivätkä he hyvin suhtautuneetkaan. He eivät ole olleet tekemisissä äitinsä kanssa. Ja vaikka olisivatkin, ei äiti enää lapsiaan tunnistaisi. Alkoholidementia on huuhtonut muistot mennessään.
Jännityksen jälkeen yhteenkuuluvuuden tunne
Mari sai äidin puolen sisaruksiltaan lämpimän vastaanoton. Isosisko oli ottanut yhteyttä Marin veljiin ja kertonut kuolleeksi luullun pikkusiskon olevan elossa. Toisensa löytäneet sisarukset puhuivat puhelimessa ja purkivat asioita, jotka ymmärrettävästi hämmensivät kaikkia.
Sunnuntaina 13.10.2013 sisarukset tapasivat ensimmäisen kerran.
– Kaikkia jännitti ja kaikki olivat paniikissa. Hetken jälkeen kuitenkin tuntui kuin olisimme tunteneet aina, Mari sanoo.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Alkujännitys vaihtui yhteenkuuluvuuden tunteeksi. Kuvituskuva.
Tuosta tapaamisesta on nyt neljä vuotta. Marin äidin puolen suku on kasvanut edelleen. Hän on löytänyt esimerkiksi enonsa ja serkkujaan.
– Hiukan ehjemmäksi olen tullut. On tosin ollut suruakin, kun isosisko kertoi biologisen mummun menehtyneen.
Elämän lähtökohdat eivät määrittele koko elämää
Erityisen kiitollinen Mari on sijaisperheelleen.
– Moni sijoitettu lapsi ei niin onnellista lapsuutta saa. Olen saanut olla sukuni kanssa tekemissä. On niitä lapsia, joita vain siirrellään laitoksesta laitokseen, eivätkä he ikinä saa tavata biologista sukuaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Mari sanoo olevansa nyt tasapainoinen ja onnellinen.
Mari on saanut kasvaa koko elämänsä rakastavassa perheessä, eikä ole jäänyt kaipaamaan biologista äitiään.
– Mielestäni äidiksi ei tee se, kuka sinut synnyttää, vaan se, kuka sinua rakastaa ja hoitaa.
Mari kertoo olevansa tasapainoinen ja onnellinen nuori nainen huolimatta biologisesta äidistään.
– Lapsella on avaimet omaan onneensa.
***
0:24
