Reilu vuosi sitten eronnut Mari Valosaari on löytänyt rinnalleen uuden puolison.
Somevaikuttajana ja fitnesskaunotar Mari Valosaari on kihlautunut. Valosaari kertoi ilouutisen Instagram-tililleen lisäämänsä kuvan yhteydessä. Kuvassa hän esittelee sormusta ja suutelee puolisoaan.
– Sanoin kyllä, hän kirjoittaa englanniksi ja lisäsi tekstiin sydämen ja sormus-emojin.
Valosaari antoi vihiä uudesta puolisostaan keväällä Instagram-julkaisussaan, jossa hän kertoi ostaneensa itselleen kaksi uutta hevosta.
– Olen rakastunut. Sekä näihin kahteen, että henkilöön jonka kanssa nämä ostin, Valosaari kirjoitti päivityksessään.
Valosaari keväällä 2019 ex-miehestään, laulajana tunnetusta Jontte Valosaaresta. Heillä on kaksi alle kouluikäistä lasta.
LUE LISÄÄ: Tilapäisesti Brasiliaan muuttanut Mari Valosaari joutuu palaamaan takaisin Suomeen lastensa kanssa: "Tyhmä korona"
Mari Valosaari kertoi aikaisemmin keväällä MTV Uutisille, että koronaviruksen myötä hänen työnsä ovat loppuneet kuin seinään, lukuun ottamatta sometöitä.
– Kaikki juontokeikat ovat peruttu. Minun oli tarkoitus mennä tuuraamaan radioon, mutta nekin peruuntuivat, kun ihmiset eivät matkustelekaan, hän kuvaili.