Kalevan kisojen seitsenotteluun valmistautuva Maria Huntington jäi vain sentin ennätyksestään ja kauden kärkituloksestaan Paavo Nurmen kisojen pituushypyssä. Huntington ponkaisi neljännellä kierroksella 650.
– Tarkoitus oli hypätä vain kolme hyppyä, mutta pyörivän tuulen takia en saanut alkukierroksilla tyydyttävää tulosta. Kaikki hypyt lähtivät myös vähän etukenoon, Huntington selvitti.
Maria Huntington jahtaa seitsenottelun Suomen ennätystä Kalevan kisoissa viikon lopulla.Lehtikuva
LUE MYÖS: Vakuuttavasti juossut suomalaistähti tuuletti voittoaan hölkäten viimeiset 50 metriä – jäi ennätyksestään vain sekunnin: ”Varmaan Janne katsoi kotisohvalta, että juokse nyt saatana”
Neljässä seitsenottelulajissa tällä kaudella ennätyksensä tehnyt Huntington lähtee viikonvaihteen Kalevan kisoissa metsästämään Satu Ruotsalaisen 29 vuotta vanhan Suomen ennätyksen 6 404 rikkomista.
– Todella hyvillä mielin ja suurin odotuksin lähden otteluun, koska tällä kaudella on menty paljon eteenpäin. Suurin kysymysmerkki on kuitenkin edelleen ottelun päätöslaji 800 metriä, Huntington totesi.
Naisten pituushypyn voitti Britannian Jazmin Sawyers tuloksella 654. Viime vuonna Suomen mestaruuden tuloksella 669 voittanut Taika Koilahti ei vieläkään saanut hyppyään kulkemaan. Koilahti hyppäsi kotikentällään vain 582 ja jäi kisan viimeiseksi.