Seitsenottelija Maria Huntington vahvistaa MTV Urheilulle, että hän vetäytyy huippu-urheilusta, mutta toivoo vielä palaavansa tositoimiin sikäli kuin sisäinen liekki syttyy.
Huntington julkaisi tänään torstaina Instagram-päivityksen, jota hän kuvaili tähän asti vaikeimmakseen. 26-vuotias Tampereen Pyrinnön yleisurheilija kertoi uupuneensa huippu-urheiluun sisäisen palonsa hiivuttua.
– Mä haluaisin saada sen liekin vielä takaisin ja urheilla intohimolla, mutta sitä ei voi pakottaa. Se on prosessi mikä kumpuaa vain ja ainoastaan itsestä. Se vaatii oman aikansa, Huntington kirjoitti.
Suomalaismediaan on putkahtanut ensitulkintoina uutisia, joiden mukaan Huntington olisi päättänyt uransa. Huntington tarjoaa kuitenkin jämäkän tyrmäyksen.
– Missään nimessä ei voi sanoa, että olen päättänyt lopettaa. Se ei pidä paikkaansa. Ei tuo päivityskään ole sellainen. Ihmiset ovat halunneet tulkita sitä, miten ovat halunneet, Huntington kertoo puhelinhaastattelussa.
"Katsotaan sitten, mitä tulevat kaudet tuovat tullessaan"
Huntington sanoo tarvitsevansa hetken aikaa pohtia, mitä hän haluaa tehdä seuraavaksi.
– Kyllä minulla halua olisi palata, mutta pitää löytää sisäinen palo huippu-urheiluun. Ilman sitä ei voi tehdä kovaa tulosta, ja se on kuitenkin minulla ollut aina tavoitteena huippu-urheilussa.
– Toiveena ehdottomasti olisi, että vielä tulisi sellainen palo. lman että se palaa, tuskin jatkan. Sen se vaatii.
Olympialaiset, MM-kisat ja EM-kisat urheilijana kokeneen seitsenottelun kolminkertaisen Suomen mestarin mukaan "tämä kausi on varmasti tässä".
– Katsotaan pelimerkkejä uusiksi ja katsotaan sitten, mitä tulevat kaudet tuovat tullessaan.
Treenaamista Huntington aikoo lähiaikoinakin jatkaa "sillä tavalla, että ei pääse ihan rapistumaan", mutta tavoitteellisesta harjoittelusta hän sanoo astuvansa ainakin hetkeksi sivuun.
"Vaikeaa myöntää"
Huntington avasi joutuneensa käsittelemään tänä kesänä paljon häpeän tunnetta.
– Varmaan jokainen urheilija pystyy samaistumaan tähän. Meistä urheilijoista ajatellaan, että olemme aina huippumotivoituneita ja että se motivaatio ei voi tippua missään vaiheessa.
– On vaikeaa myöntää, että se liekki ei roihuakaan kuten muilla urheilijoilla, rohkeasti puhunut urheilija sanoo.