Kaksi ihmistä putosi kaivoon Vieremällä Pohjois-Savossa tiistaina iltapäivällä. Kaivoon pudonneet tytär ja isä ehtivät olla siellä puolisen tuntia ennen kuin pelastuslaitos sai nostettua heidät ylös, kertoi paloesimies Jussi Ollikainen STT:lle.
Hänen mukaansa kaivoon putosi ensin nuori nainen, jonka alla vanhan, mahdollisesti merkitsemättömän porakaivon kansi petti. Nainen oli ollut poimimassa marjoja asuintalon pihamaalta.
Naista yritti auttaa ylös tämän isä, mutta myös hän putosi kaivoon. Paikalla oli myös miehen toinen tytär, joka soitti hälytyksen hätäkeskukseen.
Kaivossa ollut kaksikko ei paloesimiehen mukaan saanut vammoja.
Pelastuslaitos sai tiedon Kauppilanmäen Yläkyläntiellä sattuneesta onnettomuudesta hieman kello 15:n jälkeen.