Eteläkarjalalaisen marjatilallisen epäillään dumpanneen tuhansia tonneja jätettä maastoon.
Valtaisa jätevuori paljastui, kun Kaakkois-Suomen poliisi sai asiasta rikosilmoituksen ja teki kotietsinnän tilalle viime kesänä.
– Kotietsinnässä paljastui, että kyllä siellä sitä jätettä aika merkittävä määrä on, tapauksen tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Sanna Hedman kertoo.
Jätettä epäillään kaadetun luontoon pitkällä ajalla, vuosien 2011-2018 välillä. Hedmanin mukaan jätteen määrä on epätavallisen suuri.
– Puhutaan noin 3000 tonnista (3 miljoonaa kiloa).
Myös Tulli tutkii
Poliisi on tutkinut asiaa törkeänä ympäristön turmelemisena. Tapauksen päällä on myös Tulli, joka epäilee yrittäjää törkeästä veropetoksesta. Rikosepäily liittyy maksamattomiin jäteveroihin.
Asian esitutkinta on vielä kesken. Poliisissa odotellaan tällä hetkellä laboratoriotuloksia jätteestä otetuista näytteistä.
– Selvitämme, mitä kaikkea siellä on. Aistinvaraisesti kyse on pääosin muovijätteestä. Mukana on kuitenkin myös puujätettä ja yhdyskuntajätteitä.
Hedmanin mukaan tapaus ei ole ainutlaatuinen, vaikka dumpatun jätteen määrää epäilläänkin poikkeuksellisen suureksi.
– Sehän on ollut aikoinaan maan tapa maaseudulla, että omia jätteitä on haudattu johonkin nurkan taakse. Nykyaikana jätemäärät ovat kuitenkin paljon suurempia.
Rikosepäilystä uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.