Tuhoisa syysmyrsky valtaa Suomen koko keskiviikoksi – Pekka Pouta kertoo, mikä tekee siitä erityisen pirullisen
Suomen yli pyyhkii keskiviikkona pitkäkestoinen, märkä ja tuhoisa syysmyräkkä. Eikä se jää viikon viimeiseksi.
Sateet saapuvat lounaisrannikolle aamuyhdeksältä ja ne jatkuvat jopa puolille öin.
– Kolme ämpäriä vettä neliömetrille, mutta hitaasti. Tuuli puhaltaa myös niin, että lehtiä on hulevesikaivojen tukkeena, meteorologi Pekka Pouta kuvailee.
Poudan mukaan rimpulalla sateenvarjolla ei tee juuri mitään, joten jos mielii pysyä kuivana, kumikenkää jalkaan ja pitkänmallista sadetakkia päälle ulkona liikkuessa.
Vettä eri olomuodoissa tulee lähes koko maassa, mutta etelärannikon läheisyydessä paikoin jopa yli 40 millimetriä vajaassa vuorokaudessa. Pohjanmaalla lukema on yli 30 milliä.
– Runsas vesisade ja tuulen irrottamat syksyn lehdet voivat tukkia viemäreitä, ja aiheuttaa paikallisia taajamatulvia sekä viivästyttää raideliikennettä. Myös voimakas viistosade voi aiheuttaa paikoin vesivahinkoja, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Hannu Valta.
Lappiin 10 senttiä lunta
– Harvinaisempi tuulen suunta etelän ja idän väliltä on omiaan lisäämään tuulivahinkoja. Vahingot ovat tyypiltään yksittäisiä, mutta niitä esiintyy pitkän aikaa ja laajalla alueella, Ilmatieteen laitoksen Valta jatkaa.
Torstaina pahin myräkkä pitää tauon, mutta perjantaina lounaasta saapuvat Hurrikaani Kirkin jäänteet. Tämän ennusteen aikataulu ja tarkka sijainti on kuitenkin vielä epävarma, Pouta sekä Ilmatieteenlaitoksen Valta korostavat.
Katso viiden päivän sääennuste omalle paikkakunnallesi:
Uusimmat
-
19:45
Hulvattomat kuvat siskoksista! Paris ja Nicky Hilton ovat pukeutuneet alusta alkaen samanlaisiin asuihin
-
19:41
700 työtä ja rahaa tuovaa hanketta on putkessa, mutta osa kuolee matkalla – vihreällä siirtymällä miljardivaikutukset
-
19:35
Viivi Lehikoiselta ikävä päivitys tilanteestaan – "Kuin kuolettavaa myrkkyä"
-
19:26
Huuhkajien jättilupaus kiinnostaa jo Euroopan suursarjoissa – avaa nyt hurjan maalivireensä saloja
-
19:22
Lue haastattelu kokonaan: Nordean johtaja lyhytsanainen ongelmista
-
19:16
Väitös: Suomen sotilaskurinpito ei täytä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia
-
19:05
Eduskunnassa järjestetään ensi viikon keskiviikkona kuuleminen verkkopankkien käyttökatkoista – Nordea kutsuttujen joukossa
-
19:05
Valioliiga-puolustaja loukkaantui tiskatessa – kummallinen tapaturma oli viedä peukalon
-
18:58
Stubb Tavio- ja Essayah-kohuista: "Suomessa voi olla erilaisia mielipiteitä, mutta vain yksi linja"
-
18:56
Pankkiautomaattien toimimattomuus pöyristyttää asiantuntijaa: "Poikkeuksellista ja anteeksiantamatonta"
-
18:50
Liisan nerokas kikka juustokakkuun: Keksipohjasta parempi todella helposti!
-
18:30
Maailma koki historian toiseksi kuumimman syyskuun – Suomessa murskattiin ennätys
-
18:22
Terrori-iskun uhka nousi korkeaksi Norjassa – näin Supo reagoi
-
18:20
Stubbilla viisi pointtia Natolle, Ukrainalle ja Venäjälle – "Jos sallimme sen, koemme jotain, mitä ei ole toisen maailmansodan jälkeen nähty"
-
18:20
Lisa Marie Presleyn kirjassa erikoinen paljastus suhteestaan Michael Jacksoniin: "Hän sanoi olevansa vielä neitsyt"
-
18:10
Israel: Hizbollahin uusikin johtaja todennäköisesti eliminoitu
-
18:01
Hurrikaani Milton lähestyy Floridaa
-
17:50
Jättivirhe päätti HIFK-tähden pelit – yllättää nyt näkemyksellään: "Se teki aika hyvää minulle"
-
17:40
NHL-seura joutuu evakkoon hengenvaaralliseksi povatun hirmumyrskyn tieltä – "Tämä on stressaavaa"
-
17:39
Outo yksityiskohta kiinnitti huomion – näin Venäjän vakooja yritti saada suomalaisen diplomaatin koukkuun
-
Lataa lisää