Lauri Markkanen upotti 14 pistettä ja oli Chicago Bullsin avausviisikon tehokkain pelaaja. Markkanen kuitenkin penkitettiin lopussa, kun joukkue kärsi 98-122-rökäletappion Toronto Raptorsille.
Toronto on tällä kaudella laittanut Markkasen puolustajaksi Serge Ibakan, jota vastaan suomalaistulokas on ollut vaikeuksissa molemmissa päissä kenttää. Markkasen pallollinen vastuu jäikin ottelun alkupuolella pieneksi ja hän alkoi tehdä enemmän pisteitä vasta, kun ottelu oli käytännössä ratkennut.
Markkasen pistesaldon lisäksi tilastoihin kirjattiin kuusi levypalloa, yksi koriin johtanut syöttö ja kaksi torjuntaa. Kyseessä oli 21:s perättäinen ottelu, jossa Markkanen viimeistelee kaksinumeroiset pistelukemat. Sillä putkella hän on kaikkien NBA-tulokkaiden ykkönen.
Viimeisellä neljänneksellä Markkasta ei edes laitettu kentälle, sillä ottelu oli valmista pässinlihaa. Seitsemännen peräkkäisen voiton napannut Toronto on itäisen konferenssin parhaita joukkueita.
Seuraavaksi Markkasta odottaa all-star-viikonloppu, missä hän osallistuu taitokilpailuun sekä ensimmäisen ja toisen vuoden pelaajien tähdistöotteluun.