Teatterikorkeakoulun entinen näyttelijän- ja ohjaajantyön professori Jouko Turkka menehtyi heinäkuun lopulla.
74-vuotiaana menehtynyt professori Jouko Turkka opetti mittavalla urallaan lukuisia suomalaisia näyttelijöitä. Yksi hänen oppilaistaan oli näyttelijä Martti Suosalo.
– Jouko Turkka oli hyvin tärkeä ihminen minun elämässäni. Hän oli nerokas taiteilija, Suosalo toteaa MTV.fille.
– Ilman hänen oppejaan en tiedä, miten olisin voinut tätä työtä edes tehdä. Hänen oppeihinsa on aina voinut tukeutua ja niistä on ollut minulle hirvittävän paljon hyötyä.
13:13
Turkan maine opettajana oli polveileva ja herättää keskustelua yhä tänäkin päivänä. Suosalo toteaa, että häntä kiistellyt opetusmetodit eivät koskaan haitanneet.
– Hän oli ristiriitainen persoona ja herätti paljon mielipiteitä, mutta minulle hän oli aina sopiva opettaja. Hänen opeissaan näin, miten nero katsoo maailmaa. Hänen tapansa nähdä maailma oli erikoinen ja fantastinen ja opetti minulle paljon taiteilijana olemisesta.
Katso uutisjuttu vuodelta 2004, jolloin MTV Uutiset uutisoi Jouko Turkan palaavan teatteriohjaajaksi Turun kaupunginteatterille.
2:26