Masennuksesta kertoneen Paula Vesalan avoimuutta ihaillaan: Sai konkreettisen kiitoksen

paulavesala
Julkaistu 24.07.2015 12:19

MTV VIIHDE

PMMP:n laulajana tunnettu Paula Vesala kertoo saaneensa paljon kiitoksia siitä, että uskalsi kertoa masennuksestaan julkisuudessa. 

Paula Vesala kertoo, että monet ovat lähestyneet häntä ja puhuneet omasta masennuksestaan sen jälkeen, kun Vesala kertoi Eeva-lehdelle sairastaneensa nuorena vakavaa masennusta ja joutuneensa sen vuoksi sairaalahoitoon.

– Mieli ja kroppa, koko elämä, pysähtyivät. Masennus karkotti lähes kaikki ihmiset ympäriltäni ja pudotti taloudellisesti ahdinkoon. Se vaikuttaa varmasti loppuelämän maailmankatsomukseeni, Vesala kertoi Eeva-lehdelle.

Monet ovat ihailleet laulajan avoimuutta ja uskallusta kertoa vaikeasta aiheesta.

– Sain yhdeltä koruntekijältä korun lahjaksi, Vesala kertoo MTV:n haastattelussa.

Vesala kertoi pelänneensä aluksi, miten muut ihmiset reagoivat masennuksesta kertomiseen. Asian käsitteleminen auttoi kuitenkin siirtämään sairauden osaksi mennyttä elämää.

– Sehän on uusiutuvainen sairaus, mutta kun sen kanssa on avoin, se siirtyy myös menneisyyteen.

Vesala on kertonut Facebook-päivityksessään, että Mokoman laulajan Marko Annalan tapa käsitellä masennustaan avoimesti rohkaisi häntäkin jakamaan kokemuksensa.

Tällä hetkellä Yhdysvalloissa asuva Vesala työstää sooloalbumiaan, jonka on määrä ilmestyä ensi vuonna. 

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki