Artisti Bess voitti Masked Singer Suomi -ohjelman Kolibrina.
Masked Singer Suomi -ohjelman finaali ratkesi lauantaina 25. marraskuuta, kun artisti BESS paljastui Kolibriksi. Toiseksi sijoittui Teräsbetonistakin tunnettu Jarkko Ahola Kiukaan hahmollaan.
– Kiitos yleisölle, jotka minua äänestivät ja kerta toisensa jälkeen halusivat nähdä Kolibrin esityksiä. Vihdoin pääsin laulamaan sellaisia tärkeitä ja merkityksellisiä kappaleita, joita olen jo pitkään halunnut laulaa. Eivätkä nuo ole tietenkään ainoat biisit – tämä oli vasta alkua, Bess kertoi MTV Uutisille.
2:09
Vastaavaa artisti ei ole koskaan aiemmin kokenut.
– Erikoishommaa, pakko sanoa. Todella hauska ja erilainen juttu, mitä olen koskaan tehnyt tai mitä muuten pääsen ylipäätään tekemään. Viikko oli todella intensiivinen, ja olin finaalissa todella väsynyt. Suurimman osan päivästä olin sen 10 tuntia yksin ja aina välillä kuvattiin, Bess kertoi.
– Tv-kuvaukset jännittävät minua aina todella eri tavalla kuin vaikka keikat. En ole täysin mukavuusalueellani, koska en ole tehnyt telkkaria niin paljon, että siitä olisi tullut rutiinia. Toivottavasti pääsen jatkossa tekemään telkkaria, koska se on hyvällä tavalla haastavaa. Unet jäi jännityksen takia todella vähiin, joten energiat olivat todella matalalla. Mutta kivaa oli, hän jatkoi.
Lue myös: Masked Singer -paljastus sai Maria Veitolan huokaisemaan helpotuksesta: "Luojan kiitos"
Artisti itki valeasunsa sisällä
Ohjelman etsivät Maria Veitola, Benjamin Peltonen, Jenni Poikelus ja Janne Kataja kehuivat esitysten jälkeen Kolibria ja erityisesti hänen ääntään vuolaasti, mikä sai artistin herkistymään.
– Olen itkenyt höyhenten alla, kun etsivät olivat niin ihania minulle. Benkun kanssa tunnemme, niin olin aivan varma, että jos joku tämän arvaa, niin Benkku. Ja näinhän siinä sitten kävi. Tätä kuvattiin maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, niin olimme samalla viikolla tiistaina kuvaamassa kesäkumibiisini Mission musavideota, jossa Jenni oli mukana. Olemme siis kolmena peräkkäisenä päivänä nähneet toisiamme, toki hän ei kahdesta päivästä tiennyt. Ja tuli olo, että kaikki mitä sanoin musavideoni kuvauksissa, niin Jenni varmasti mietti niitä jälkikäteen, Bess kertoi kuvausviikosta.
Hän yritti parhaansa mukaan hämätä etsiviä muun muassa imitoimalla Elza Soaresia ja hänen ilmaisutapaansa Mas Que Nada -kappaleessa.
Lue myös: Esko Kovero paljasti laulutaitonsa Masked Singer Suomessa – puku päällä oli vaikeaa liikkua: "Melkein tipahdin korokkeelta"
– Pyrin välttämään sitä, että kuulostaisin itseltäni. Yritin hämätä myös minulle epätyypillisillä kieli- ja biisivalinnoilla. Varsinkin ensimmäisessä kahdessa kappaleessa yritin kanavoida rakastamani Sinikka Sokan ylvästä ja rauhallista elekieltä. Vasta kisan edetessä aloin tanssia. Kaksi biisiä olisi tosin pitänyt olla toisinpäin: Whitney Houstonin I Have Nothing ja Mas Que Nada, koska tiesin, että Whitney saattaa paljastaa. Se vähän harmitti jälkikäteen, Bess kertoi hämäystaktiikastaan.
2:39
Kolibrin hahmo oli Bessille itsestäänselvä valinta, eikä suinkaan ensimmäinen kerta, kun artisti hämää samalla nimellä.
– Salanimeni UMK:ssa oli Kolibri. Ne ovat mystisiä olentoja ja kaikella tavalla viehättäviä ja kauniita. Kolibri on minulle sielun eläin. Kaikki symboliikka, mitä kolibrit edustavat, puhuttelee minua valtavasti. Miten ne voivat olla niin pieniä ja taivaallisia, Bess pohti.
Bess viihtyi Kolibrin asussa
Kolibrin asussa esiintyminen oli Bessille mukava kokemus.
– Minulta kysyttiin tuotannossa jatkuvasti, onko minulla hyvä olla tai tarvitseeko asua ottaa pois. Vastasin aina, että ei tarvitse, minulla on todella hyvä olla täällä. Siivet olivat ihanat. Sininen silkkimekko on ollut erään oopperalaulajan päällä aiemmin ja sen alla minulla oli ihana lycrasta tehty violetti jumpsuit, Bess kertoi.
Bessin oli vaikeaa pitää salassa ohjelmaan osallistumistaan ja alun perin hänen piti olla ohjelman kuvausviikkona lomalla.
– Keväällä pystyin vielä sanomaan, että on jotain kuvauksia, mutta syksyllä ihmiset alkoivat laittaa aiheesta viestiä ja soittelemaan, että olenko Masked Singerissä. Oli todella vaikeaa sanoa, että ei voi tietää, Bess kertoi.
2:21
Lue myös: Masked Singer -paljastus sai aikaan riemun kiljahduksia: "Olet ihan mieletön"
Häntä pyydettiin ohjelmaan jo toistamiseen, ja tällä kerralla hän suostui. Hän halusi esittää tärkeät kappaleensa juuri televisiossa.
– Se antaa erilaiset mahdollisuudet esiintyä ja rakentaa show’ta. En tosin ajatellut, että vedän näitä biisejä juuri tällä tavalla. Päällimmäisenä kuitenkin kaiken jälkeen jää kiitollisuus ja hymy huulille, Bess tiivisti.