Williams-tallin kuljettaja Felipe Massa kertoo olevansa valmis jatkamaan uraansa F1-sarjassa tulevallakin kaudella.
Viime kauteen uransa jo lopettanut Massa sai kuljettajasiirtojen myötä pikakomennuksen takaisin Williamsin ohjaimiin. Brassikuski kertoo olevansa enemmän kuin avoin uransa jatkolle.
- Kun kauden puoliväli lähestyy, niin samalla keskustelut siirtyvät väistämättä koskemaan ensi vuotta. Olen jo saanut median taholta kysymyksiä tulevaisuuden suunnitelmistani – ja erityisesti ensi vuodesta, Massa kertoi motorsport.comin blogissaan.
- Tunnen oloni hyväksi, olen tyytyväinen työhöni ja minulla on hienot välit koko Williams Martini Racing -organisaation kanssa. Kaiken sen lisäksi tunnen olevani yhä kilpailukykyinen, mikä on kaikkein tärkeintä.
- Siltä pohjalta olisin iloinen voidessani jatkaa sitä työtä, mitä olen aina halunnut tehdä – kilpailemista F1-sarjassa. Tällä erää suuntaan katseeni kuitenkin vain kohti Bakun rataa, mikä on jälleen yksi areena, millä automme pitäisi toimia hyvin, Massa lisäsi.