Massa: Tavoite yhä olla Mersuakin nopeampi

Felipe Massa, 2015
Felipe Massa
Julkaistu 09.04.2015 14:45
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Felipe Massa harmittelee yhä Valtteri Bottaksen poissaolon aiheuttamaa pistemenetystä, mutta hänen mukaansa Williams-tallissa ei voida valittaa huonosta alkukaudesta.

Edellisessä osakilpailussa Malesiassa Williams putosi Ferrarin vauhdista. Massa joutui viimeisellä kierroksella antautumaan tallikaverilleen Bottakselle ja oli kisan kuudes.

– Emme voi mielestäni valittaa siitä, miten olemme aloittaneet kauden. Aina sitä tietysti haluaisi olla huipulla, mutta me olemme MM-sarjassa kolmansina ja olemme saaneet myös ihan hyviä pisteitä, vaikka menetimme ensimmäisessä kisassa niitä, kun Valtteri ei pystynyt ajamaan, Massa toteaa.

– Olemme siinä, missä olemme ja haluamme aina olla parempia ja kilpailukykyisempiä.

Ferrari on ollut testikaudesta lähtien ykkösmittari Williamsille. Sarjan kolmostalliksi Massa ei vielä tässä vaiheessa Williamsia julista.

– Meidän pitää taistella parhaan mukaan heitä (Ferrari) vastaan ja olla mahdollisimman lähellä tai jopa edellä myös Mercedestä, Massa sanoo ennen Kiinan F1-viikonloppua.

– Aina on tilaa kehitykselle. Auto, toiminnot, varikkopysähdykset ja vauhti ovat kaikki tärkeitä asioita joka kisassa. Täällä meillä on joitain uusia osia, mutta niin on varmasti muillakin talleilla, brasilialainen lisää.

Tuoreimmat aiheesta

F1