Massalta olisi loppunut bensa ilman turva-autoa

Felipe Massa, kuva:  Paul Gilham/Getty Images
Felipe Massa, kuva: Paul Gilham/Getty ImagesGetty
Julkaistu 13.06.2008 21:39(Päivitetty 13.06.2008 23:26)

Ferrari-kuljettaja Felipe Massa sanoo, että hänellä kävi sekä huono että hyvä tuuri Kanadan GP:n turva-autotilanteessa.

Massa teki ensimmäisen varikkokäyntinsä 19. kierroksen jälkeen, kun kaikki kärkiautot kurvasivat turva-autotilanteessa samanaikaisesti varikolle. Massan autoon ei kuitenkaan saatu menemään polttoainetta tankkauslaitteiston toimintahäiriön takia. Brassikuskin bensamäärä riitti siihen, että hän palasi radalle kahdeksi kierrokseksi, joiden aikana Ferrari sai laitteiston kuntoon. Näin Massa pystyi ottamaan uudella varikkokäynnillään bensaa.

- Olin tavallaan onnekas siinä, että näin kävi turva-auton aikana, koska sen takia tulin suunniteltua aiemmin tankkaukseen. Jos tankkausongelma olisi tapahtunut normaaleissa olosuhteissa, olisi minulta loppunut bensa ja auto olisi jäänyt parkkiin radan varteen, Massa myönsi.

Massa putosi ylimääräisen varikkokäynnin myötä kisan viimeiseksi, mutta nousi ohitusten avulla viidenneksi. Massa suoritti Rubens Barrichellosta ja Heikki Kovalaisesta hienon tuplaohituksen.

- Minulla oli hauskaa muiden autojen ohittamisessa. Paras hetki oli se, kun menin Rubensin ja Heikin ohi samalla kertaa hiusneulassa. Olin hieman kauempana heistä, mutta sitten näin Heikin yrittävän ohitusta Rubensista. Tiesin, että se mutka oli varsin likainen ajolinjan ulkopuolella ja kun näin heidän menevän sisään mutkaan yhdessä, ajattelin, että toinen heistä luultavasti päätyisi likaiselle linjalle, mikä antaisi minulle tilaisuuden ohittaa vähintään toinen heistä. Sitten näin heidän taistelevan keskenään, menin parempaa sisälinjaa pitkin ja pystyin ohittamaan heidät molemmat työntämällä Heikkiä hieman lisää pois parhaalta linjalta, mikä tarkoitti minulle entistäkin parempaa kiihdytystä ulos mutkasta, Massa kertasi tuplaohitustaan.

(MTV3)

Katso Netti-tv:stä: (maksullinen)

Tuoreimmat aiheesta

Kanada 2008