Pöytyän Linturahkan alueella oli viime yönä käynnissä iso etsintäoperaatio, kun 69-vuotias marjastamaan lähtenyt nainen katosi perjantai-iltana.
Naista etsittiin poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun voimin.
Tänä aamuna etsijöiden määrää lisättiin ja paikalle tuli myös Puolustusvoimien virka-apua antava osasto.
Lounais-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan, että väsynyt marjastaja löytyi aamupäivällä noin 11.00 aikaan poliisikoiran avulla.
Nainen oli löytyi noin 1,5 km etäisyydellä katoamispaikasta.