Matkamuistomyymälässä syttyi tulipalo Helsingin Mannerheimintiellä – Palomestari: Palo rajoittui liikekiinteistöön

paloauto manskulla
Julkaistu 24.10.2020 12:42(Päivitetty 24.10.2020 13:17)

Krista Rastamo

krista.rastamo@mtv.fi

Helsingin keskustan tuntumassa Mannerheimintiellä sijaitsevassa matkamuistomyymälässä syttyi puoliltapäivin tulipalo. Liikkeen keittiössä syttynyt palo on saatu sammutettua, ja käynnissä on savutuuletus. Paikalla oli kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä. 

Tulipalo Mannerheimintiellä 24.10.

Päivystävän palomestari Eero Nyman kertoo MTV Uutisille, että palo syttyi ensimmäisen kerroksen liikekiinteistössä. Tulipalon aiheuttamien vaurioiden laajuutta ei hänen mukaansa voi vielä arvioida.

– Jälkisammutus on juuri päättynyt ja savutuuletus on käynnissä. Palo rajoittui liikekiinteistöön.

Palopaikalle lähti useita pelastuslaitoksen yksiköitä.

– Meillä lähtee tällaisiin tapauksiin aina sama kokoonpano ja niillä huolehditaan, että palo ei pääse leviämään. Siitä sitten siirrytään jälkivahinkojen torjuntaan.

Myymälä sijaitsee kerrostalossa vilkkaan Mannerheimintien varrella. Evakuointeihin ei palomestarin mukaan kuitenkaan ollut tarvetta ryhtyä ja lauantailiikennekään ei pahemmin kärsinyt.

– Ei tarvinnut sulkea kuin kaksi ajoneuvokaistaa ja raitiokiskoja pitkin pääsi ajamaan. 

Katso palomestarin koko haastattelu videolta!

d0c27fd4-9ee0-47e3-84d4-c1bc5405dca7

2df5a1f1-51be-4d5b-aaa0-626221eab1d6

d79f14f7-9bf8-46c6-8f49-92aec7788c21

Tuoreimmat aiheesta

Helsinki