Matkustajalento joutui tekemään yllättävän laskeutumisen – syynä suomukas salamatkustaja

AOP lentokone, matkustamo, lentäminen
Malesialaisella lennolla luikerteli jotain sinne kuulumatonta. Kuvituskuva.
Julkaistu 17.02.2022 09:57
Toimittajan kuva

Tommi Kolehmainen

tommi.kolehmainen@mtv.fi

AirAsia-lentoyhtiön lento Malesiassa joutui tekemään ylimääräisen laskeutumisen, koska koneesta löytyi kieltään lipova salamatkustaja.

Maan sisäinen lento Kuala Lumpurista Tawauhun joutui muuttamaan suuntaansa, sillä useat matkustajat olivat havainneet lentokoneessa käärmeen.

Viime viikolla sattuneesta tapauksesta uutisoi uutiskanava CNN. Lentoyhtiö välitti kanavalle lausunnon, jonka mukaan tapaus on harvinainen, muttei tavaton.

Kun koneen lentäjä sai tiedon suomukkaasta salamatkustajasta, kone laskeutui Kuchingin kaupunkiin. Lento jatkoi matkaansa alkuperäiseen määränpäähänsä, kun ylimääräinen luikertelija oli poistettu kyydistä.

Lentoyhtiön mukaan asiakkaita tai lennon henkilökuntaa ei ollut missään vaiheessa vaarassa.

Lue myös: Kaksi hirviökalaa merten syvyyksistä ajautui rantaan Kaliforniassa: Tältä näyttävät kuuluisa kannibaali ja valolla saalistava kummajainen

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tämä video on piinaavaa katsottavaa: Käärme luikerteli nukkuvan miehen peiton alle Intiassa – katso molempien reaktio!

Tuoreimmat aiheesta

Malesia